matrixx2.01

Kolmipäiväinen New Network Theory -konferenssi oli yksi ensimmäisiä kokonaisvaltaisia yrityksiä hahmottaa verkostoja niin netissä kuin materiaalisessakin todellisuudessa.

Tapahtuma ei ehkä kasva klassikoksi asti, mutta oletettavasti siihen kyllä viitataan vastaisuudessakin. Oli välillä jopa hieman hämmentävää, kuinka paatoksellisesti esimerkiksi Australiasta ja USA:sta saapuneet puhujat kiittelivät vuolaasti tapahtuman järjestämisestä ja mahdollisuudesta osallistua.

Järjestäjät olivat saaneet koottua todella kattavan katsauksen missä verkostojen tutkimisessa mennään. Tapahtumaa leimasi myös se, että hc-tutkijat, kuten molekyylibiologit, loistivat poissaolollaan. Painopiste oli selkeästi yhteiskuntatieteissä ja verkostokulttuurin ymmärtämisessä.

Mitään yksittäistä tajunnanräjäyttävää alustusta tai erityisen uutta havaintoa ei tullut vastaan, muttaa runsaasti kuranttia kalaa kyllä, jota matrixx perkaa elokuusta eteenpäin. Kolmen rinnakkaissession käyttö, niiden temaattinen löyhyys ja alustusten muodikkaat otsikot varmistivat sen, että oli jatkuvasti harkittava, että istuuko oikeassa ryhmässä.

Toisin kuin monissa muistta konferensseissa, järjestäjät eivät ehdottaneet mitään träkkiä tai polkua eri teemoihin.

Välillä olikin siirryttävä vanhaan konferenssitaktiikkaan ja seurattava mihin sessioon alan gurut, kuten IssueCrawlerin kehittäjä ja yksi pääjärjestäjistä Richard Rogers suunnistavat.

Virtuaaliyhteisöistä verkostoihin

Yksittäisistä alustuksista matrixxin kaksi aiempaa rapoa tästä ja tästä sekä järjestäjien erittäin hyvä blogikooste puhjista teemoineen tästä.

Joitain yleisiä ja samoja huomioita ilmeni useammastakin alustuksesta. Netissä on tapahtumassa jonkinasteinen siirtymä virtuaaliyhteisöistä verkostoihin, jotka ovat rinnakkaisia, limittäisiä ja päällekkäisiä. Toki MySpacen ja Facebookin kaltaiset kommuunit säilyvät vastaisuudessakin, mutta vaikkapa suomalaisvetoinen Jaiku on hyvä esimerkki.

Jaiku ei ole perinteinen yhteisö, vaan sitä käyttää joukko yksilöitä ja jokainen esittelee kontaktinsa ja omat verkostonsa siinä laajuudessa kuin haluaa. Yksilöiden omat verkostot poikivat Jaikussa lisää kontakteja ja alaverkostoja. Klassisessa mallissa, kuten vaikkapa Howard Rheingoldin ylistämä The Well, on kohtuullisen stabiili käyttäjäkunta ja yhteisö on yhtä isoa perhettä, joka tapaavat myös IRL kuukausittain.

Jaikun perusideasta voi olla montaa mieltä ja käsittelen sitä elokuun MikroBitti-kolumnissani. Mutta itse Jaikun peruslogiikan myötä olen solminut useita hyödyllisiä ammatillisia uusia kotimaisia kontakteja.

Niinikään esimerkiksi kansalaisaktivismissa orastava suuntaus näyttää olevan, että ei välttämättä ole enää tehokkainta perustaa yhdistystä ja alkaa vaatia muutosta. Projektiluonteisessa toiminnassa etsitään teemasta ja asiasta kiinnostuneita tahoja, mutta ei lyödä lukkoon toimintamalleja tai -tapoja vaan tavoite. Eri intressiryhmät ja -verkostot sitten itse päättävät, miten tavoitteeseen voidaan päästä.

Syntyvä keinovalikoima voi olla ristiriitainenkin ja verkoston sisäiset kulttuurierot suuria, mutta ainakin Yhdysvalloissa mallin suosio kasvaa.

2.0 on laskeutunut myös tiedeyhteisöön

Näin 2.0-aikana oli hieman yllättävääkin havaita, että postmoderni ajattelu ei ole kadonnut mihinkään. Pikemminkin se oli naamioitunut tässä konferenssissa usein yllättaväänkin muotoon. Esimerkiksi parviälystä puhunut alustaja luki pääosan presentaatioajastaan Thomas Hobbesin Leviathania ääneen.

Niinikään Jorge Luis Borgesia käytettiin ahkerasti esimerkkinä ja toisinaan tuntui siltä, että internetin olisikin keksinyt Jürgen Habermas.

Kriittinen metateoretisointi ja raaka käytännön verkostojen analysointi olivat iloisessa sekamelskassa, mutta itse verkostojen tutkiminen säilyi kuitenkin konferenssin pääpainopisteena. Kun eräskin alustaja alkoi perustella, miten internet on vain metafora, niin piti alkaa todella miettiä, oliko puhujakin vain metafora.

IssueCrawlerin käyttö yhtenä tutkimusmenetelmänä oli alustajille ja osallistujille jo niin itsestäänselvyys, että sen käytöstä keskusteltiin siinä missä vertailtiin kamerakännyköitäkin. Tässä suhteessa esimerkiksi Suomessa ollaan aika pihalla ja olikin aika luonnollista, että suomalaisedustus oli aika nahkea. Ainoa suomalaispuhuja oli Jussi Parikka, jonka väitöskirjasta elokuun puolella.

Lievä järkytys oli, että 2.0 on saapunut nyt tutkijoiden keskuuteen. Minkä ihmisryhmän 2.0-meemi valtaa seuraavaksi?

Jo ensimmäisen päivän aamuna tuli sessioidenseuraamisen nyrkkisäännöksi, että jos tutkija paiskaa seinälle maagisen versionumeron, niin kannattaa vaihtaa sessiota. Yksikään kuulemistani 2.0-käyttäjistä ei esittänyt käytännössä mitään uutta vaan pikemminkin lauman kysymyksiä.

Kohta pitää varmaan perustaa Adressit.comiin adressi, että Tim O'Reilly pitäisi kieltää lakisääteisesti.

Koska konferenssi oli aika ensimmäisiä luonteeltaan ja teemoiltaan ja järjestäjät olivat halunneet mahdollisimman laajan tutkimuskirjon esiin, niin sen seurauksena luvattoman moni alustaja keskittyi ihmettelemään, että mitä mitä kehitys tarkoittaa?

Itse olen tottunut siihen, että pöntössä esitellään pikemminkin vastauksia eikä vain kysymyksiä.

Mainituista syistä johtuen paikalla ei ollut hc-osaston guruja, kuten Albert-László Barabási tai Duncan Watts, mutta verkostoanalyysin kannalta edustus oli erittäin hyvä. Puhujina olivat esimerkiksi Nosh Contractor ja iFlowin kehittäjä Valdis Krebs, joka aikoinaan paljasti verkostoanalyysilla Al-Quedan verkostotoimintamallin.

Pirteä kokonaisuus

Paras yksittäinen kokonaisuus oli liiketutkimusguru Mario Dianin vetämä sessio, jossa italialaiset uuden polven tutkijat esittelivät havaintojaan. Yhä useammassa tutkimuksessa vertaillaan liiketta, aihetta tai ryhmittymää, miten se toimii materiaalisessa todellisuudessa ja miten netissä.

Ryhmä esitteli esimerkiksi havainnon, että Saksan äärioikeisto on verkottunut netissä lähinnä keskenään, mutta Italian äärioikeiston kannatus leviää netissä ympäri Eurooppaa.

Oikeastaan ainoa miinusmerkkinen seikka oli, että järjestäjät eivät olleet ehtineet panostaa osallistujien verkottamiseen, aihepiiri huomioiden. Esimerkiksi Ars Electronica järjestää päivittäiset iltajuhlat.

Voidaan tietysti todeta, että verkostotutkijoiden pitäisi osata verkostua itsekin, mutta jo yksistään osallistujien nimilaput muistuttivat lentöyhtiöiden ja kollirahtien lappukäytäntöjä. Toisaalta vähäinen verkottaminen on sinänsä ymmärrettävää, että itse puhujamäärän koordinoinnissa on ollut järjetön työmäärä.

Tapahtuman järjesti Institute of Network Cultures (Interactive Media, Amsterdam Polytechnic, HvA), Media Studies, University of Amsterdam, ja Amsterdam School for Cultural Analysis. Iso käsi Damin suuntaan.

Mitä juttelin järjestäjien kanssa, niin äkkiseltään ei ole tiedossa vastaavaa rutistusta eikä salaisia käsimerkkejä osallistujien kesken. Mutta nyt kun pää on saatu auki ja perusverkostoituminen alan tutkijoiden kesken käyntiin, niin vastaavia konferensseja järjestettäessä kannattaa osallistua.