ihmisiä, koneita, verkkoja, tekoelämää ja niiden sulautumia [ ma-pe ]

The New Network Theory- konferenssin ensimmäinen päivä oli oletettua perinteisempi. Tällä paletilla verkostoteorioita ei vielä kannata julistaa uusiksi, mutta on tässä vielä kaksi päivää aikaa.
Esimerkiksi vuoden 2004 hittiä Web 2.0:aa ilmeni turhankin usein seinällä, mutta enemmän kyselevään kuin analysoivaan sävyyn, mistä kevyttä huutia.
Taustalla voi olla tämän päivän osalta yhden pääjärjestäjän, Geert Lovinkin erityisosaaminen mediatieteen kysymyksiin kuin toisen järjestäjän Richard Rogersin kiinnostus esitellä myöhemmin IssueCrawlerin kaltaisia työkaluja haktivisteille. Rogers on tiivis kala ja eri eläin, tästä jäljempänä.
Iso osa puhujista edusti keskiraskasta sarjaa ja heidän teoksensa ovat valikoituneet myös Suomen korkeakouluopetuksen tenttivalikoimaan, mutta mitään penkiltäpullauttavaa ei nähty. Ensimmäisenä päivänä korostui mediatieteen näkemykset, mutta tiukempaakin tavara olisi voinut olla.
Toki on selvää, että peinteisesti yhteiskuntatieteet tulevat yleensä aina jäljessä hc-ihmisiä, kuten Albert-László Barabási tai Duncan Watts. Toisaalta ihmistieteidenkin puolella osataan olla virkeitä, kuten James Surowiecki tai Howard Rheingold.
Yksikin tämäntyyppinen guru - tai nouseva sellainen - olisi ollut paikallaan aloituspäivänä tasapainottamassa kokonaisuutta.
Ensimmäinen päivä tarjosi kuitenkin kokonaisuutena mielenkiintoisen katsauksen alan tutkimukseen vaikka osa puhujista oli tulkinnut 'networkin' tarkoittavan nettiä itseään eikä välttämättä edes sen verkostoja.
Järjestäjiä voi jo tässä vaiheessa kiittää monipuolisuudesta. Tosin nämä niukemmin analysoivat alustukset eivät kuitenkaan tarkastelleet nettiäkään an sich vaan suppeampia osailmiöitä, kuten ilmaisuestetiikan muuttumista, mikä on sinänsä mielenkiintoista, mutta näkee muuallakin.
Positiivista oli, että uusia termejä lapioitiin pitkin päivää. Esimerkiksi Anna Munster puhui 'hajautetusta estetiikasta' (distribued aesthetics), jolla hän viittasi verkostograafien informaatioon, niiden esittämiskäytäntöihin sekä merkityksiin.
Katsotaan mitkä termit jäävät elämään, se on arpapeliä. esimerkiksi Rheingoldin aikoinaan varmaan pitkään miettimä smartmobs listattiin taannoin Wiredin kuolevien meemien listalle. Mikä ei tarkoita, etteikö itse smartmobs-ilmiö ja sen havaitseminen olisi relevanttia, mutta termi ei vain ole kolissut.
Alan Liu tarkasteli tekijyyden muutosta ja veti päivän parhaimmat naurut. Hän muun muassa totesi, ettå jos Web 2.0 tarkoittaa kollektiivista ja anonyymia tekijyyttä, niin miksi Tim O'Reilly sitten keksi termin yksin omiin (ja kustantamonsa) nimiin?
Varsinaisesti Liu hahmotteli neljää eri tapaa ja mallia, miten kollektiivituotoksista voitaisiin takautuvasti nähdä, ketkä ovat olleet tekijöitä, missä tarkoituksessa ja millä tavalla.
Liu heittikin pohdintansa siihen, että nykymenossa ei olisi kysymys enää siitä, *kuka* on tekijä vaan *missä* tekijyyden pitäisi sijaita netin data-arkkitehtuurissa? Olisiko se kuvauskielissä, metadatassa, sosiaalisessa metadatassa - yksi päivän monista uusista veikeistä termeistä - vai mashupeissa, joita rakennetaan varsinaisten teosten päälle mutta niiden dataa hyödyntäen?
Päivän kansalaisaktivismiannoksesta vastasi Rob Stuart. Hänen mukaansa kampanjassa ja projektissa ei kannata enää rakentaa koalitiota vaan verkosto eikä päättää toimintatavoista vaan tavoitteista. Verkoston jäsenet sitten päättävät osaltaan miten edetään. Tämä on hyvä huomio jokaiselle, joka ajatteli tulevaisuudessa perustaa uuden yhteiskunnallisen liikkeen.
Ensimmäinen päivä oli verkkoa ja verkostojen teoriaa tulvillaan, mutta ei aivan siinä mielessä miten matrixx arkisesti uutisoi niitä. Ennenaikaista todeta, mutta Richard Rogers veti vaikkapa Hgissä 8.6.2007 Osallistuvan ennakoinnin seminaarissa veikeämpiä demoja ja caseja kuin tämän päivän demot yhteensä.
Hgissä Rogers muun muassa näytti, miten hän ensin etsi kehittämällään varsin helppokäyttöisellä IssueCrawrelilla (IC) kiinalaisaktivisteja kiinnostavia sensuroituja aiheita ja sitten miten kiinalaisten julkisten www-saittien linkeistä pääsi läpi erilaisten reikien myötä Kiinan Great Firewallista ulkomaailman saiteille.
Tämä on jee ja voi jo kutsua trueware hackingiksi. Tosin ominaisuus ei ole vielä IC:ssa vaan vasta Richardin työpöydällä, mutta kuvaa mitä verkostot, haktivismi, kansalaisaktivismi, netti ja sen sellaiset parhaimmillaan nykyään ovat.
Perjantaina taas live-jaikuja osoitteessa
Seminaarista blogataan myös virallisesti, josta puhujien tiivistelmiäkin, Masters of Media-blogista.
Tiivis kooste www-linkkejä puhujiin, teoksiin, presentaatioihin etc. konferenssin päätteeksi yhteenvedossa.
Kuva: www.networkcultures.org
www.flickr.com
|
|
Syyskuu 2007 (9) Elokuu 2007 (18) Heinäkuu 2007 (2) Kesäkuu 2007 (15) Toukokuu 2007 (16) Huhtikuu 2007 (20) Maaliskuu 2007 (25) Helmikuu 2007 (23) Tammikuu 2007 (23) Joulukuu 2006 (15) Marraskuu 2006 (29) Lokakuu 2006 (21) lisää... |
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Blogilista.fi - kaikkea kaikille (vähintään), kuten Web2.0
Elina Hiltunen - heikkoja signaaleja
HellDesk - asiakkaat käytettävyysongelmina 8-D
HS Teknologia - pioneeri Pekka Pekkala
HS Tiede - tieteen parasta popularisointia
John Battelle - kaikki hakukonebisneksestä
Kari Haakana - media ja IT fiksusti
Kenneth 'Kennu' Falck - kone(id)en kimpussa
Kevin Kelly - gadget-arvioita
Kevin Kelly - Street Use
Kulutusjuhla - huomioita kuluttamisesta
Köyttöliittymäblogi - havaintoja käytettävyydestä
Mediablogi - analyyttisesti mediatrendeistä
MikroBitti net.nyt - erikoista kaikesta
New Scientist - matrixxin suosikkiuutislähde
Public Access - ryhmäblogi kansalais-tv:sta
Pinseri - Sami ja Riitta: suomiblogien klassikko
Some Lab - ryhmäblogi sosiaalisesta mediasta
Tuhat sanaa - arjen digitoitumisesta
Tule, vaisuus - oivaltavasti tulevaisuudesta
Überkuul - virkeitä löytöjä