matrixx2.01

Kesällä kuuluu lukea dekkareita. Ohessa kolme.

Yhteistä niille on, että päähenkilönä on kymmeniä, jopa tuhansia periksiantamattomia nettietsiviä.

Toisaalta netti ei ole enää vain kiva koodikirjasto ja keskustelukerho, vaan sillä voidaan vaikuttaa myös todellisuuden tapahtumiin verkkovoimalla.

Spammifarmi päivänvaloon

Washington Postin verkkoversio julkaisi talvella haastattelun 21-vuotiaasta ‘hakkerista’ - tai itse asiassa krakkerista - nimimerkillä ‘0x80’.

Krakkeri ylpeili valjastaneensa yli 2000 tietokonetta spämmiorjikseen. Hän suostui haastatteluun vain, jos hänen nimeään tai kotipaikkaansa ei julkaista.

Haastattelun mukaan krakkeri tupakoi, puhui Etelän aksentilla ja asui pienessä taajamassa keskellä USA:a. Hänen asuntonsa vieressä oli käytettyjen autojen myymälä, bensa-asemaruokakauppa ja strippiklubi.

Slashdotin lukijat kiinnostuivat tutkimaan tarkemmin haastattelun valokuvia. Niiden metadata kertoi, missä kuva oli otettu, milloin, kuka oli valokuvaaja ja mikä oli kameran merkki ja malli.

Kuva oli joulukuulta Rolandista Oklahomassa, muutaman tuhannen hengen taajamasta. Näiden tietojen myötä loppu oli liiankin helppoa.

Slashdotin jäsenet jäljittivät Googlella strippibaarin ja bensa-aseman nimen. Google Mapsilla oli tietysti hyvä paikantaa sijainti satelliittikuvasta.

Huomioiden vielä haastattelun kuvaukset krakkerista, kuten vaaleahiuksinen ja omistaa koiran, hänet pystyttiin paikantamaan lähes sadan prosentin tarkkuudella.

Yksi toimeton slashdotilainen muokkasi vielä kolmesta haastattelun muokatusta valokuvasta lähes passikuvaprofiilin. Toinen totesi, että ”ettekö ole vielä saaneet selville mitä hän söi aamiaiseksi?”.

Ei ehkä kannata elämöidä haastattelussa. Oleellisempi kysymys on, että jos kyseessä olisi ollut vaikkapa anonyymi mielipidevanki tai vasikka, joka paljastuu ja listitään tampiovalokuvaajan myötä, niin maksaako julkaisu korvaukset?

Kannattaa nykyään ehkä miettiä muutamaan kertaan, ennen kuin antaa anonyymin haastattelun kuvan tai ip-osoitteen kanssa. Se on sitten toinen juttu, miksi niitä pitää jakaa.

Atk-voro käy pyydykseen

Tämä tarina on mielestäni mehukkain, ehkä siksi että raa’an datakaivuun lisäksi nettietsivät osoittivat älyllistä ketteryyttä.

Helsingin Sanomien paperiversio kertoi varastetusta Powerbookista keväällä.

Kari Päivärinta havaitsi Oulussa, että hänen tietokoneensa oli varastettu murtautumalla autoon. Varkaudesta kirjoitettiin Mac-käyttäjien Hopeinen omena-foorumille.

Viikkoa myöhemmin nimimerkki Bbin havaitsi konetta vastaavat tuntomerkit Huuto.netissä. Martti Talvinen tarjosi koneesta syöttinä 200 euroa enemmän kuin varsinainen tarjous.

Vöhnijä tarttui syöttiin. Tiainen ja Päivärinta sekä neljä vartijaa odottivat tietokoneen myyjää Rautatieasemalla. Poliisi vei voron ja koneen Pasilaan ja Tiainen sai koneensa parin päivän jälkeen.

Myyrmannin räjäyttäjä

Tapoihini ei kuulu kierrättää tekstejä ympäristöystävällisesti, mutta kaikki lukijat eivät ehkä tunne #myyrmannin tapausta (MB02/12).

Myyrmannin räjäytys syksyllä 2002 kiinnosti kovasti yleisöä. Nopeasti tapahtuman jälkeen perjantai-iltana perustettiin #myyrmanni-kanava, jonka osallistujamäärä oli ircin mittakaavassa massiivinen.

Seuraavan vuorokauden aikana omatoimiset nettietsivät selvittivät räjäyttäjän henkilöllisyyden omin voimin, ennen joukkoviestimiä. Ratkaisevassa roolissa tosin olivat näköhavainnot, kun poliisit tarkistivat osoitteita, mutta ne eivät vähennä tyhjästä kehittyneen etsiväverkoston arvoa.

Lisäksi saaliiksi kertyi muun muassa enemmän tai vähemmän tarpeellisia yksityiskohtia räjäyttäjästä ja poliisin takavarikoimaa kotikemia-foorumia liikuteltiin ympäri nettiä.

Todellisuutta netissä

Jätän tarinoiden opetukset valistuneen lukijan pohdittavaksi. Yhteistä näille on, että netissä selvitettiin dataa fyysisestä todellisuudesta.

Netti oli vielä 1980-90-lukujen taitteessa pitkälti sähköinen kirjasto, jossa oli mukava jutella. Netin ja todellisuuden ensimmäisiä linkityksiä oli kotikäyttäjien ajantasainen raportointi Tiananmenin aukion tapahtumista 1989 usenet-ryhmiin ja Irakin sodasta irc-kanaville 1991.

Nykyään netti vaikuttaa yhä useammin fyysisen todellisuuden tapahtumiin, kuten vaikkapa taannoin Lordi-kansanliikkeen syntyyn paljastusvalokuvan tiimoilta. Kohtapuoliin teknotrillereistä lähtee kärki, kun kuka tahansa voi teknisesti olla superagentti.

Vielä 1980-luvulla oli poikkeuksellista, että esimerkiksi koululaishakkeri saattoi vahingossa ohjata sata junanvaunullista jäätelöä Meksikoon perimätiedon mukaan.

Perinteiset tahot, kuten yhtiöt ja joukkoviestimet, eivät ole vielä oivaltaneet verkkovoiman merkitystä, mutta ehkäpä Seiskan tapaus antaa jo virikkeitä ajattelulle.

Muutamia esimerkkejä jo on, kuten Tallink kiinnostui viime syksynä yhtäkkiä jätevesistään, kun smässikampanjalla alettiin organisoida boikottia. Ja lisää tulee.

”Mikä on internet?”

Olen vuoden aikana tavannut kaksi kolmekymppistä naista, jotka ovat kysyneet: ”Mikä on internet?”. Jonkun tahon olisi ehkä aika huolestua, että osa suomalaisista on muutaman vuoden päästä ihan pihalla todellisuudessa siksi, että he eivät ole netissä. Ihan työpaikan hakemisesta alkaen.

Toisaalta Forbes-lehden mukaan verkkopelien reaalitalouden tutkija Edward Castronova toteaakin kirjassaan Synthetic Worlds vekkulisti, että jo reilut 20 prosenttia Sonyn EverQuestin pelaajista kokevat elävänsä verkkopelissä ja matkustavat "muualle" vain toisinaan, kuten esimerkiksi kauppaan.

Ehkä näemme vielä ajan, että suuri osa toimistamme todellisuudessa tehdään netin kautta vaikka homman sinänsä voisi hoitaa ilman nettiäkin.

KARI A. HINTIKKA