ihmisiä, koneita, verkkoja, tekoelämää ja niiden sulautumia [ ma-pe ]
Tämä ei kyllä jää tähän, kuten on tapana sanoa, mutta käyttäjien ja tekijänoikeusjärjestöjen välinen mittelö hd-dvd-levyjen krakkerikoodista on alkanut eskaloitua jo siinä määrin, että lyhyt yhteenveto alkutaipaleesta on paikallaan.
Episodi sai eräänlaisen alkunsa tammikuussa 2007, kun Advanced Access Content System Licensing Authority (AACSLA) vahvisti tuoreiden hd dvd - ja blu-ray-levyjen turvakoodin murtuneen.
Tuolloin hd dvd-levyjen sisällön laajamittaista levitystä pidettiin kuitenkin työläänä kokonsa vuoksi ja hd dvd- ja blu-ray-levyjä ja -asemia oli harvassa.
Turvakoodireikä ilmoitettiin tukituksi huhtikuussa ja siitä tehtiin uusi versio. Toisto-ohjelmia käyttävät saavat uudet koodit käyttöönsä softapäivityksen yhteydessä tai elokuva-dvd:n fyysisen toimituksen mukana.
Episodi alkoi saada verkkovoiman piirteitä, kun kollektiiviäly Digg.comiin alettiin massapostittaa uutta turvakoodikräkkäystä, HD Processing Keyta, joka on 32-merkkinen koodinpätkä.
1.5. Digg.com ilmoitti siivonneensa itsensä kaikista viittauksista kräkkiin. Kevätsiivous oli AACS:n inspiroima. Saman hikisen päivän iltana Tiistai-iltana Diggin perustaja Kevin Rose kirjoitti julkisen viestin digittäjille.
Rose totesi, että jos lukijat ovat ilmaisseet selkeästi kantansa, että kalaa HD HD Processing Keysta pitää olla Diggissä saatavilla, sananvapauden tai sen sellaisen nimissä. Jos Digg tämän vuoksi kuopataan - AACS:n toimesta - niin hän on valmis kaatumaan. - Mikäli häviämme, helvetti, häviämme taistellen, hän vakuutti.
Eipä aikaakaan, kun koodinpätkä alkoi levitä blogeissa ja www-sivuilla.
Tietokone-lehden mukaan AACS on kaivanut Google avulla esiin avaimen julkaisseita sivustoja yms., joiden määrä on ylittänyt jo selkeästi 500 - 700 000 linkin rajan.
Ayers ei halua vielä kertoa, mihin konkreettisiin toimiin on tarkoitus ryhtyä avaimen levittäjiä vastaan: "Tämä oli ottelun ensimmäinen erä, muttei viimeinen."
Nyt koodinpätkä leviää muun muassa YouTubessa sekä t-paidoissa, mikä on uusi jakelukanava. AACS tietty harkitsee ainakin bloggaajien sanktiointihaasteita, mutta jotenkin alkaa vaikuttaa, että itse HD Processing Key-koodin leviämistä sillä ei pysäytetä.
Lähteet: Digg, Digitoday ja Tietokone
(b2evol ei pitänyt www-linkeistä taaskaan)
www.flickr.com
|
|
Syyskuu 2007 (9) Elokuu 2007 (18) Heinäkuu 2007 (2) Kesäkuu 2007 (15) Toukokuu 2007 (16) Huhtikuu 2007 (20) Maaliskuu 2007 (25) Helmikuu 2007 (23) Tammikuu 2007 (23) Joulukuu 2006 (15) Marraskuu 2006 (29) Lokakuu 2006 (21) lisää... |
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Blogilista.fi - kaikkea kaikille (vähintään), kuten Web2.0
Elina Hiltunen - heikkoja signaaleja
HellDesk - asiakkaat käytettävyysongelmina 8-D
HS Teknologia - pioneeri Pekka Pekkala
HS Tiede - tieteen parasta popularisointia
John Battelle - kaikki hakukonebisneksestä
Kari Haakana - media ja IT fiksusti
Kenneth 'Kennu' Falck - kone(id)en kimpussa
Kevin Kelly - gadget-arvioita
Kevin Kelly - Street Use
Kulutusjuhla - huomioita kuluttamisesta
Köyttöliittymäblogi - havaintoja käytettävyydestä
Mediablogi - analyyttisesti mediatrendeistä
MikroBitti net.nyt - erikoista kaikesta
New Scientist - matrixxin suosikkiuutislähde
Public Access - ryhmäblogi kansalais-tv:sta
Pinseri - Sami ja Riitta: suomiblogien klassikko
Some Lab - ryhmäblogi sosiaalisesta mediasta
Tuhat sanaa - arjen digitoitumisesta
Tule, vaisuus - oivaltavasti tulevaisuudesta
Überkuul - virkeitä löytöjä