ihmisiä, koneita, verkkoja, tekoelämää ja niiden sulautumia [ ma-pe ]

Kesä on taas alkanut. Sen huomaa alentuneesta julkistamiskynnyksestä niin televisiouusinnoissa, massamediauutisoinneissa kuin mainoskampanjoissakin.
Katri Lietsala ehti jo Some Labissa esitellä ja analysoida viljalti Nokian hienon E90-kommun ja Power Net-kesäkampanjan verkostostokilpailua, joten matrixx voi keskittyä suoraan itse kilpailutoteutuksen mähkimiseen.
Ideana on yrittää verkottua saitilla mahdollisimman laajalla hahlolla siten, että omien verkostojen nodet rekisteröityvät kampanjasaitille. Voittajaverkostosta jokin osa pääsee jollekin saaristoristeilylle.
Koko kampanjassa ei olisi sinänsä mitään erityistä, jos kampanjasaittia voisi käyttää johonkin. Tai voi sillä selailla eri ihmisten luomia verkostoja, mutta pääfunktioksi jää omien ja tuttavien yhteystietojen antaminen Nokian käyttöön.
Verkostojen hahmottamiseen esimerkiksi LinkedIn, Jaiku ja Blogistan ovat huomattavasti tehokkaampia kuin yksittäinen Nokian kampanja.
Erikoiseksi kampanjan tekee se, että kun business-verkostopalvelu LinkedIniä perustettiin, niin nokialaiset kirmasivat sinne verkostoitumaan.
Nokiassa kuitenkin arveltiin, että LinkedInin avulla kilpailijat ja analyytikot voisivat hahmottaa työtekijöiden, yhtiöiden ja divisioonien välisiä suhteita, mikä on sinänsä aivan totta. Niinpä Nokia kehotti kaikkia työntekijöitään ottamaan LinkedInin harrastusmielessä ja siivoamaan kaiken Nokiaan liittyvän.
Niinpä LinkedIniin ilmaantuikin joukko hyvin verkottuneita yksityisajattelijoita, kuten Marko Ahtisaari, muusikko.
Miksipä antaa omia verkostojaan Nokian käyttöön potentiaalisen saaristoristeilyn innoittamana?
Mutta ripoffr-kampanjaa kiinnostavampaa on, että nyt Nokiassakin saa taas verkostoitua. Ilmeisesti enää Nokialla ei pelätä verkostoanalyysia, koska nokialaiset ovat kirjautuneet kampanjasaitille pilvin pimein, esiintyvät titteleillä ja yksiköillä sekä verkottuvat avoimesti.
Jos aihe kiinnostaa ja tarmoa riittää, niin kamapnjasaitilla pystyy tekemään Linkediniä kätevämpää laadullista verkostoanalyysia erinäisten organisaatioiden keskinäisistä suhteista työntekijöineen.
Mitä matrixx on itsekin konsultoinut Grey Directiä, niin täytyy kyllä jääväämättä todeta, että putiikki on pystynyt parempaankin kuin tämä kampanja. Kesä on virallisesti julistettu avatuksi. :-P
Kuva: www.somelab.fi
Netti-tv:sta on voinut jo vuosia tiirailla kaikenlaisia tv-kanavia ympäri palloa. Nyt on ilmeisesti suuren yleisön aika tutustua live-tv-striimien saloihin.
Nimittäin kauas formulat karkaavat.
Ohessa pikaohjeita Mac OS X / Win, niin ehtii säätää ennen ensimmäistä lähetystä.
Aluksi pahimmat purkkaratkaisut kiireisimmille ja sitten linkkejä www-palveluihin, joista varsinainen apu löytyy.
Tosin allaolevasta osoitteesta kukaan ei ole tät kirjoitettaessa *nähnyt* F-1-kisoja 2007 samasta syystä, kun niitä ei ole vielä tätä kirjoitettaessa lähetetty. :-P Mutta osoitteeseen viivataan ahkerasti ja pitkin iltaa sieltä on tullut tv-oppaan mukaista kalaa ranskaksi, kuten Spy Game.
Helpoimmalla pääsee, kun lataa VLC:n tai Quicktimen, avaa ohjelman ja kopioi verkko-osoitekenttään osoitteen:
Muista että osoitteessa *ei* saa olla tyhjiä välilyöntejä - usein kysytty kysymys - *eikä* osoitteen lopussa saa niinikään olla tyhjää.
QuickTime on laadukas, mutta tahmaa usein striimin kanssa. VLC saattaa sen sijaan näyttää nykimättä ja virheettä pitkiäkin pätkiä 1 Mb kaistalla.
Macille ei oikein parin tunnin jahtaamisen jälkeen muita löytynyt.
Ja fiidi saapuu livenä ranskaksi TSR1-kanavalta.
Nämä ovat siis purkkaratkaisuja ensi alkuun.
Lisätietoja (ei testattu) Windowsille laadukkaamista ratkaisuista
Maksuttomasta katselusta on laajamittaisempia ohjeita muun muassa Windowsin TVUplayerille, jolla näkyykin sitten kanavaa enemmänkin.
Norjalainen televisio tarjoaa norjaksi liveä Explorerin tai Firefoxin (IE Tabilla varustettuna) Win-versioon.
Tarkkoja säätöjä Win-ohjelmille jakavat aloitteleville tuijottelijoille muun muassa F1-Forum. Ensimmäiseltä neljältä sivulta löytyy kaikki tarpeellinen ja loput säikeestä keskittyy pohtimaan, kannattaako ostaa MTV3 MAX.
Kehittyneemmille speksaajille MuroBBS.
Neljä tuntia tai pari viikkoa aikaa. Katsotaan saavatko suomalaiset TSR1:n tukkoon. :-)

Sieni-, huume- ja ruumiskoirat ovat arkea. Nyt koirat on valjastettu myös piratismia vastaan.
Malesialaiset ovat kouluttaneet tarkoitukseen kaksi labbista, Flon ja Luckyn. Yllättävää sinänsä, koirat on onnistuttu kouluttaa haistelemaan polykarbonaatteja ja näin cd- ja dvd-levyjä.
Koirat työskentelevät satamissa. Jos rikos haisee tomaattisäilyke- tai maansiirtokonekontissa, eläimet ilmoittavat rivakasti.
Eli jos vastaisuudessa matkalaukku tai reppu natisee liitoksistaan Mustamäen hankintojen vuoksi, niin satamassa parveilevat labradorinnoutajat kannattaa kiertää etäältä.
Kuva: www.reuters.com

Mashupeilla ei ole vieläkään suomenkielistä vakiintunutta ilmaisua, vaikka ne ovat yksi Web 2.0-konseptin mielenkiintoisimmista suuntauksista. Mashupit ovat yhdistelmiä monen www-palvelun datatarjonnasta ja -käyttöliittymistä, kuten kotimainen Kumiankka.netin Hälytykset kartalla.
Enää ei tarvitse tyytyä vain lukemaan gurujen mäshäilyjä, kuten Esan Virtuaaliset nuppineulat-blogia (nuppineulat.blogspot.com), jonne tyhmä b2evolution-julkaisusofta ei anna viitata suoraan.
Yahoo Pipes tarjoaa kätevän mashupien rakennusalustan. Mashup kootaan valikkoeditorilla ja graafisesti vuokaavioon. matrixx ei ehtinyt testata homman kokonaishelppoutta, mutta vilkaisun perusteella tähän pystyy eläinkin.
Isoin rajoite omaan koodiin verrattuna on tällä hetkellä smäshäiltävä: Yahoon Haku ja Local, Fetch (joka pyydystelee rss-fiidejä), Google Base ja Flickr. Mutta nopeasti syntyneen hakemiston perusteella niilläkin näemmä saa runsaasti ja yllättäviäkin yhdistelmiä. Ja voisi olettaa, että Yahoo saa hamuttua palikoita runsaastikin.
Net kun eivät viitsi siirrellä edes Pipes-palikoita, voivat lukea BBC:n kolumnisti Bill Thompsonin positiivisen artikkelin, miten mashupit ja miksattava nettidata muuttaa taas kaiken.
Kuva: pipes . yahoo . com

Rss-fiidi oli ratkaisu turhiin www-saitin tarkistuskäynteihin onko päivityksiä. Samoin Firefoxin hakupalkin täydentäminen poistaa saitin avausnäkymän tarpeettomat latailut saitin haku-toiminnon aktiiviseksi käyttämiseksi.
Avausnäkymän latauksen on voinut perinteisesti kiertää kirjoittamalla www-selaimen osoitekenttään suoraan hakukoneen parametrit ja hakuyhdistelmä.
Osoitekentän käyttö haun käyttöliittymänä ei lopulta ole kovin ketterää terhakkaassa turbokäytössä kuten oman bblogin arkiston penkomisessa. Tosin ruuhka-aikoina se on edelleen hyvä tapa ohittaa jono saitille, mutta taannoin on keksitty parempi.
Firefoxin oikean yläreunan hakupalkissa on muutama oletushaku, mutta niitä pystyy räätälöimään ketterästi lisää ja näin on massiivisesti tehtykin.
Firefox-haku on helppo tehdä itse
Muutamien suosituimpien saittien sisäiset hakukoneet, kuten IMDb ja YouTube, löytyvät Firefoxille tästä ja loput kymmenentuhatta täältä. Suomalaisillekin palveluille on koodattu viitisenkymmentä hakua.
Monen blogin suhteen suurin hyötyjä Firefox-hakukoneesta on ehkä vain blogin ylläpitäjä(t), joka haluaa tarkistaa arkistostaan vaikkapa yksittäisen merkinnän viittausosoitteen jatkaakseen tuoreen merkinnän työstämistä ja linkittämistä. Hakukone kannattaa kuitenkin tehdä ihan itseäänkin varten ja jos yksittäinenkin lukija tekee hakuja blogiin, niin hyöty monistuu.
Ja jos sattuu vaikka työskentelemään organisaatiossa, niin tällä pikku hackilla saattaa saada työnantajan päähäntaputuksia, kun koko organisaatio voi käyttää intranetin hakua suoraan Firefoxin hakupalkista.
Firefox-haun koodaaminen ei ole mitään biohakkerointia vaan jos html-koodia hieman ymmärtää, niin draftin testaamiseen menee enemmän aikaa kuin itse koodaamiseen.
Jos hakukoneen tekee vain itselleen, niin koodi voi olla varsin velttoa ja minimaalista. Jos sen taas haluaa julkiseksi ilosanomaksi Mycroft.mozdev.orgiin muiden hakujen keskuuteen, niin palvelu tsekkaa syötevaiheessa hakukoodin validiteetin ja oikaisee - tosin ylimalkaisesti - kämmeistä ja sellaisista koodinpätkäpuutteista, joiden parametreja ei omassa käytössä tarvitse, mutta on syytä sijoittaa ennen julkista esiintymistä.
Mycroft-validaattoria voi tietty käyttää myös oman koodin testaamiseen, vaikka ei jakaisikaan hakuaan.
Minimissään 11-rivinen koodi
Kotikäyttöiselle Firefox-hakukoneen koodille esimerkiksi O'Reilly tarjoaa napakan ja turhista parametreista riisutun 11-rivisen koodirungon, josta tarvitsee muuttaa vain noin viittä riviä. Niistä yksikään ei tarkoita koodaamista. Tyhmä b2evolution-järjestelmä ei vain anna näyttää koodia tässä (sic).
Kun halutun saitin hakuosoitteet ja mahdolliset input-lisäparametrit on tungettu koodiin (kts. O'Reillyn ohje), niin se tallennetaan nimellä 'foobar.rsc' käyttöjärjestelmästä riippumatta Firefoxin searchplugins-hakemistoon ja buutataan Firefox.
input-riveillä luodaan järjestyksessä, miten koko hakusyntaksi (tai 'osoite' Firefoxin osoitekentässä) muodostuu, josko seassa on esimerkiksi saitin käyttämiä erikoismerkkejä tai määreitä haun kutsumiseksi.
Jos haku toimii teknisesti, mutta löydöksiä ei näy, niin yleensä hakuparametreissä on vikaa. Eli koodia kannattaa testata niin pitkään, kunnes se tuottaa identtisen URI-osoitteen - ja löydökset - verrattuna saitin hakupalvelun käyttöön normaalisti.
Esimerkiksi matrixxin käyttämä b2evolution-julkaisujärjestelmä vaatii hakeakseen haun loppuun lisäkkeen 'submit&Hae' ja tämä toteutetaan input-koodirivillä
input name="submit" class="submit" value="Hae"
Nuolisulut on jätetty pois koodiriviltä b2evolin vaateesta.
Haulle voi luoda Firefoxin hakupalkkiin myös reviiriä markkeeraavan ikonin ja se tapahtuu yksinkertaisesti tallentamalla samaan hakemistoon 16x16 pxl png-kuvafile, joka on samanniminen foobarin.src:n kanssa, kuten foobar.png.
Valmista koodia tarjolla
Jos joku haluaa pikahakea matrixxista tai käyttää valmista koodipohjaa, niin selainpalkin hakukoodi tästä ja ikoni tästä. Molemmat siis koneen syövereihin searchplugins-hakemistoon.
Meteli.net on jo ottanut käyttöönsä kätevän tavan käyttäjälle installoida oma hakukoneensa vaivatta Firefoxiin miettimättä mitään searchplugins-hakemistoa.
Sivistyneempi toteutus on Arvostelut.netissä, jossa konu submit-laatikko on naamioitu ihan tavalliseksi linkiksi.
Ja sitten vain hakemaan.

Antti Ellonen antoi vinkin, että Sealandin ruhtinaskunta on myytävänä. Harvoin kiinteistömarkkinoille ilmaantuu kokonaisia valtioita vapaaseen markkinahintaan, vaikka niitä välillä kaapataankin.
Kulttimainetta nauttiva piskuinen 550 m²:n Principality of Sealand irtoaisi nyt 750 miljoonalla eurolla. Se sijaitsee merellä kymmenisen kilometriä Iso-Britannnian Suffolkin rannikolta entisen ilmatorjuntatykin jalustalla.
Sealandia hallitsee ruhtinas Paddy Roy Bates, entinen brittiarmeijan majuri, yhdessä ruhtinatar Joan Batesin kanssa. Kruunupäät on itseoppinut hallitsijapari, sillä mikään YK:n jäsenvaltio ei ole tunnustanut maata itsenäiseksi ja diplomaattiset vierailut ovat harvassa.
Vapaasatama on tunnettu värikkäästä historiastaan. 2.9.1967 itsenäistynyt valtio muun muassa voitti vapaustaistelussaan merisodan brittejä vastaan.
Brittien Kuninkaallinen laivasto yritti poistaa Batesin Sealandista 1967–68. Vastauksena Sealand pelotti britit ampumalla varoituslaukauksia linnoituksestaan.
Tosin Bates saatiin oikeuteen Englantiin, mutta oikeus totesi, että taistelu oli käyty maan 3-kilometrin aluevesirajan ulkopuolella ja Bates vapautettiin. 1975 Bates Sealandin esitteli perustuslain, lipun, valuutan ja passin.
Alunperin piraattiradioasemaksi kaavailtu tykkijalusta on sittemmin kehittynyt muun muassa suojattujen internet-palvelujen vapaasatamaksi.
Ajan myötä Sealandista on muodostunut käytännön ajatuskokeilu monille kyberpunkkareille, anarkisteille ja libertaristeille, miten ja millaisin edellytyksin tuore valtio voi toimia ja mikä on sen suhde muihin valtioihin.
Kuva: en.wikipedia.org

Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitos järjesti 24.-25.11. kunnianhimoisen seminaarin Politics on the Internet: New Forms and Media for Political Action. Kunnianhimoisen sikäli, että tavoitteena oli löytää ja analysoida poliittisen toiminnan *uusia* muotoja netissä.
Itseäni houkutteli seminaarissa erityisesti:
"The third objective is to scrutinize the role of the Internet in the
context of information warfare and security, cyber-terrorism and
hacktivism. Especially we encourage the interdisciplinary discussion
on the issues concerning the political aspects of info war and e-crimes."
Turhan usein näissä seminaareissa kuitenkin sitten lopulta esitellään aika vanhaa kalaa.
Treen seminaari oli kuitenkin ilahduttava poikkeus. Vaikka reilusti yli puolet
papereista käsittelikin perinteistä teledemokratiaa ja kansalaisosallistumisen muotoja hallintoon, niin aika moni paperi availi kuitenkin uusia suuntia.
Tapio Häyhtiö, Auli Keskinen, Pertti Lappalainen ja Jarmo Rinne olivat koostaneet hyvän kokonaisuuden virkeillä näkemyksillä. Referoin tässä uudempaa osastoa, mihin osallistuin, vaikka kansalaisvaikuttamisenkin saralla oli pätevää kalaa.
Perjantaina aktivismia netissä
Seminaarin itseoikeutettu guru oli Tim Jordan, joka on tehnyt useammankin perusteoksen haktivismista ja kyberavaruuden kansalaisuudesta. Jordan kuitenkin kommentoi yllättävän niukasti muiden papereita.
Anna-Riitta Salomäki pohti nettiä aseena. Erittäin lupaava tutkimus oli kuitenkin vasta alussa, ja pikemminkin hän kaipasi keskustelevaa kommentointia.
Esimerkiksi USA:aa ajatellen netti kehitettiin alunperin puolustukselliseksi aseeksi, mutta nyt nyt se on julistettu virallisesti myös hyökkäysvälineeksi. Aseen lisäksi netti on muuttunut myös varsinaiseksi taistelutantereeksi.
Itse olin vuorossa toisena ja tarkastelin Ruotsin Piratpartietia verkkovoiman muotona. PDF tästä.
Matteo Stocchetti esitteli niinikään alkuvaiheen tutkimushypoteesiaan siitä, onko netti vaikuttanut lopulta yhtään mihinkään - aktivismin kannalta. Stocchettin monipolvista ajatuskulkua kannattaa seurata vastaisuudessa, vaikka Jürgen Habermasin haamu väijyikin taustalla. Ei Habermasissa mitään vikaa ole, mutta teorioiden selitysvoima netin suhteen on mielestäni yliarvostettua.
Kevin Gillanin analyysi The UK Anti War Movement Online oli perjantaina parhaasta päästä. Paitsi aktivistien haastatteluja, Gillan esitteli pätevän verkostoanalyysin Iso-Britannin sodanvastaisten liikkeiden verkkopalveluiden linkittymisestä toisiinsa.
Kuten esimerkiksi taannoisessa USA:n Computer Science and Telecommunications Boardin 2016-symposiumissa todettiin, verkostoanalyysi alkaa oikeastaan vasta nyt näyttää, että pelittää, ja nimenomaan netin tarjoamien datavirtojen analysoinnissa. Viiden vuoden sisällä verkostoanalyysi voi olla yksi keskeisistä akateemisista työkaluista politiikantutkimuksen ja sosiologian saralla, joten sitä kannattaa alkaa opetella.
Lauantaina kybersotaa
Lauantaina Aki Huhtinen ja Jari Rantapelkonen Maanpuolustuskorkeakoulusta valottivat kybersotaa ja erityisesti Paul Virilion ajatuksia nopeuden kasvavasta merkityksestä politiikassa. Tutkimuslaitos huomioiden olisi toivonut hieman kurantimpaa esitystä vaikkapa Yhdysvaltain päätöksestä perustaa Cyberspace Command-nettisotakeskus, mutta Maanpuolustuskorkeakoulu on selkeästi profiloitumassa nettisodan kotimaiseksi analysoijaksi.
Tapio Häyhtiö ja Jarmo Rinne analysoivat Suomen viimekeväistä liikehdintää Lordi-valokuvien tiimoilta netissä. He kehittelivät netin tila- ja aikakäsitystä suhteessa aktioihin reaalitodellisuudessa.
Mielenkiintoista on, että esimerkiksi Lordi-raivo ja Piratpartiet kytkeytyvät nimenomaan taloudellisiin ristiriitoihin. Itse uskon, että uusien yhteiskunnallisten liikkeiden keskuudessa on uusi selkeä suuntaus henkilökohtaisen politisoitumisessa: kuluttaminen. Sinänsä tätä on tehty pitkään esimerkiksi vegaanien keskuudessa, mutta netin myötä työkaluista kehittynee tehokkaampia, kuten tapaus Lordissa.
Lauantain päätti Lauri Paltemaan rikas analyysi Kiinan nettisensuurin rakentamisesta ja mekanismeista. Ja vaikka härpättimillä saadaan aikaan kohtuullinen sensuuri, niin parasta sensuuria on kuitenkin pelottelun myötä kehittyvä itsesensuuri.
Muista papereista pelkän tekstin perusteella vaikutti mielenkiintoisimmalta Ari-Veikko Anttiroikon huomio siitä, että nyt kun alkaa tulla kaikenlaista alueellista innovaatiostrategiaverkostoa, korkeakouluverkostoa ja kasvavassa määrin EU-tason verkostoja, niin miten kansalaiset voisivat kontrolloida näitä - puhumattakaan että pääsisivät osallistumaan.
Verkottuminen on kiva asia. Mutta nyt näyttää syntyvän pilvin pimein joko kansallisia tai monikansallisia verkostoja. Suunnittelu-, päätäntä- ja hallintovaltaa valuu näille uusille toimijoille koko ajan lisää. Varsinaista vastuuta ei kuitenkaan ota kukaan tai mikään, erityisesti verkoston purkautumisen jälkeen.
Kaikkia papereita ei ole netissä, mutta suurin osa löytyy klikkaamalla tekstin otsikkoa tai tästä.
Kuva: www.digitoday.fi

Suomeen saapui hirvikärpäset ja muualle hurrikaanit.
W. David Stephenson on listannut blogissaan kymmenen enemmän tai vähemmän ilmeistä ja modernia tapaa suojautua seuraavalta katastrofilta. Lista on hieman hurrikaanipainotteinen, mutta turisteille ja pysyvämmin asuville näkökulma on hyödyllinen.
Sinänsä yksinkertaiset asiat jäävät helposti tekemättä ellei jo muistuta niistä.
Turvallisuutta saa vaivatta. Aurinkolaturi tietokoneelle, RSS-syötteiden seuraaminen katastrofien ennakointilaitoksista, radio ja taajuuksien selvittäminen ennakkoon sekä walkie-talkiet, jos sattuu liikkumaan seurassa.
Periamerikkalaisena Stephenson ei mainitse tekstiviestejä, jotka liikkuvat ainakin verkkaisesti, vaikka verkko olisi varattu. Niinikään vaikka netti alkaa olla kohta jo 24h kaikkialla, ja se on ehkä kaikkein hyödyllisin väline lehmien lentäessä, niin tähän kysymykseen Stephenson ei vielä vastaa eli miten pääsee nettimään katastrofin jälkeen jos mobiiliverkko on nurin.
Ammattimatkaaja hankkii satellipuhelimen. Satelliittipuhelimet ja ammattimaista neuvontaa esimerkiksi Savantum Oylta.
Kuva: www.nhc.noaa.gov

Anonyymiksi jäävä ryhmä on saanut valmiiksi puolet dokumentistaan tai spirit-elokuvastaan Steal This Film, jonka ensimmäinen osa on ladattavissa.
Puolituntinen dokkari käsittelee tiedostonjakoa ja erityisesti ruotsalaisten The Pirate Bayn ja Piratbyrånin näkökulmista, joten elokuvan valmistusmaasta on orastavia viitteitä. Elokuvanpuolikas on sinänsä huolella tehty ja esimerkiksi sämplet kohteena olevista Hollywood-elokuvista sekä tv-uutisista ovat varsin hyvälaatuisia.
Mutta jos on hanskassa Ruotsin piraattiratsiat ja eri näkökulmat, kuten USA:n globaalit kauppapoliittiset intressit, niin dokumentin uutuusanti on niukahko. Pikemminkin teoksen puolikkaan voi tulkita propagandaksi siinä missä tekijänoikeuksien haltijoidenkin vastaavat dokumentit, mutta ehkäpä nuorempien sukupolven lataajat saavat ainehia pohdintaan, josko waretus onkin ideologista sorttia.
Toisaalta positiivista on, että alan tahojen edustajat esiintyvät nimillään ja kasvoillaan ainakin jossain määrin, että eikä käytetä tummaa silhuettia tai muokattua ääntä.
Tekijät ainakin tuntevat aiheensa, sillä tarjolla on torrentit kolmeen eri versioon: iPodille MP4-muodossa (150 Mb), tietokoneelle QuickTimen MOVina (330 Mb) tietokoneella ja DVD-Videon polttamiseen tarkoitettu ISO-image (1430 Mb).
Tällainen formaattijako näyttäisi aika kompaktilta kaupallisten elokuvienkin hankintaan maksusta, mutta niiden BitTorrent-jakelua pitänee odotella vielä kotvan tovin.

Kevin Kelly on muun muassa legendaarisen Whole Earth Reviewin tekijä, klassisen Out of Control-kirjan kirjoittaja ja Cool Tools-blogin ylläpitäjä. Harvoin uudella blogilla on aikomusta nousta rss-feediin, mutta Kellyn tapauksessa se on enemmän kuin perusteltua.
Street Use keskittyy streetwise/hack-hengessä teknologian ja muun tarpeellisen luovaan arkikäyttöön. Kelly ei kuitenkaan painota lowlife-käytäntöjä tai ääriolosuhteita, vaan ideoita hyväksytään vaikka länsimaisen keskiluokan edustajalta, kunhan keissi toimii. Blogi siteeraa teemassaan William Gibsonia: "The street finds its own uses for things".
Blogin linjaa kuvaa esimerkiksi kiinalaisen friteerausvasun käyttäminen wifi-buusterina ja munakkaiden paistaminen lapiolla kenttäoloissa. Innovaatioita täydentää runsas kuvitus.
Rss-fiidin voi noukkaista klikkaamalla tai kopioimalla suoraan tästä: http://www.kk.org/streetuse/index.xml. matrixx myöntää auliisti kärsivänsä karpaletappion blogikoleudessa ja tyytyy vastaisuudessa siteeraamaan Street Usen parhaimmistoa. :-)
Kuva: www.kk.org

News.com pingasi äskettäisessä värikkään tietoturvan Black Hat-tapahtumassa ovelan hyökkäysvälineen Bluebagin. Se on italialaisen Secure Networkin Luca Carettonin ja Claudio Merlonin käsityötä.
Lentolaukuksi naamioitu patteristo näyttää harmittomalta turistilta kauppakeskuksissa ja lentokentillä. Käytännössä se kuitenkin jahtaa pahaa-aavistamattomia Bluetooth-härpättimiä ja laukaisee hyökkäyksen niitä kohtaan.
News.comin kuvagalleriassa on myös kohtuullinen selitys laukun sisällöstä. Ja sitten säätämään lomalaukkua.
Kuva: www.news.com [Joris Evers]
Ruotsissa talvella 2006 käynnistynyt Piratepartiet on innostanut piraattipuolueita muihinkin maihin.
Muun muassa tekijänoikeuslainsäädäntöä vastustavia liikkeitä on syntynyt ainakin Belgiaan (Parti Pirate Belgique), Italiaan (piratpartiet it), Ranskaan (Le Parti Pirate *) ) sekä Yhdysvaltoihin (The Pirate Party of the United States) ja Iso-Britanniassa on orastaa aktiviteettia.
Ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset liikkeet ovat yhdistäneet voimansa The Pro Piracy Lobbyksi. Tuore Pirate Parties International haluaa kaikkien piraattipuolueiden liittyvän yhteen.
*) [b2evolution ei suostu tallentamaan tekstin sekaan Le Parti Piraten osoitetta: http://www.parti-pirate.info/]

matrixx uutisoi taannoin, että jalkapallon MM-kisojen otteluiden live-striimiä voi seurata ASCIIna Telnetillä.
Nyt tarjolla on myös elokuva Star Wars telnet-osoitteessa
telnet towel.blinkenlights.nl
Laiskimmat voivat seurata Simon Jansenin koodaamaa teosta www-selaimella asianmukaisine videopainikkeineen. Kaikille, jotka haluavat retostella nähneensä jokaisen Star Warsin eri version, tämä lienee must. :-)
Teknisesti orientoituneille Jansenin koostama FAQ tästä.
Kuva: www.asciimation.co.nz

matrixx-binääriarvio: 00111
matrixx-arviointiperusteiden selitys tästä.
Foxin viidennen tuotantokauden teknotrilleri-tv-sarja 24 on tasalaatuinen paketti aiemmista kausista pitäneille. Satunnaiselle katsojalle sarja on ollut ensimmäisestä kaudesta alkaen turhan haastava intensiteettinsä vuoksi. Yksittäisestä jaksosta ei oikein ole kertaviihteeksi.
Jo avausjaksossa käsikirjoittajat tekevät radikaaleja ratkaisuja, mutta matrixxissa ei ole tapana spoilailla - paitsi kuvituksessa. Koko juonen voi lukea Foxin saitilta.
Uusimmassa kaudessa - joka ehkä nähdään Suomessa vuoden päästä - agentti Jack Bauer (Kiefer Sutherland) jahtaa tällä kertaa amerikkalaista salaliittoa. Tuotantotiimi on skarpannut ja sarjan ensimmäiset viisi jaksoa ovat siedettävän tiheää tavaraa.
Tosin amerikkalaisyleisölle pakolliset lapset ja nuoret mählivät taas turhaan intensiteettiä alkujaksoissa. Onneksi sarjasta kirjoitettiin ulos tähdeksi itsensä julistanut Kimberly Bauer (Elisha Cuthbert) jo aiemmilla tuotantokausilla.
Kuka jaksaa jännittää viikkotolkulla yksinhuoltajaäidin idioottimaisen nuoren puolesta? Ampuisivat ketoon ja jatkaisivat tarinaa.
Alkupuoliskon jälkeen lorpahtaakin normaaliksi tv-sarjoille ominaiseksi viikkotuputukseksi ja haahuiluksi, mutta viimeiset jaksot 20 - 24 ovat yllättävän kiinteitä, erityisesti aiempiin verrattuna. Oikeus tai edes kohtuus taas tietysti voittaa - mutta kysymys miten on tällä tuotantokaudella hoidettu viehkeästi notkeine pikku koukkuineen.
Erityisesti viimeinen jakso on toteutettu kaikkia kärsivällisen oikeutta janoavan tv-katsojan tarpeita vastaavaksi detaljeineen. Vuokraisäntä kaatuu komeasti ja ihan viime minuutit koukkivat katsojaa - aiempien kausien loppujen tapaan - odottelemaan seuraavaa.
Monia aiempien tuotantokausien cliffhangereita kierrätetään, mutta ei haittaavasti. Bauerin luottoapulainen Chloe CTU:ssa säilyttää asemansa aina uutterana datantarjoaajana, väliin aiempaan tapaan täysin epäsukottavasti, mutta tämä Bauerin Chloe-lähde näemmä kuuluu sarjan formaattiin.
Tai ehkäpä teknologia vain toimii USA:ssa eri tavoin kuin muualla. Turhan usein tulee olo, että käsikirjoittajat oikaisevat jännitteen nimissä tai sitten he eivät tosiaan tiedä, mitä kirjoittavat sarjaan härpättimien suhteen. Tom Clancyn uskottavuuden tasoa ei 24:ssa ole ikinä tosin tavoiteltukaan.
24-jaksoisen sarjan juoni ripustautuu hippasen liikaa yhden puhelinnauhoitteen siirtelyn varaan, mutta kokonaisjännite säilyy viimeisiin jaksoihin asti seurattaviksi nostettujen hahmojen kaarien ja niiden lukumäärän vuoksi.
Tällä kertaa muiden näyttelijöiden ja yksi-ilmeisen Bauerin välinen näyttelytaidon ero korostuu. Lisäksi Bauerin hahmolle rakennetun kunniakoodin toteutus käsikirjoitukseen on kauniisti ilmaistuna ihan hanurista ja epäloogisessä patrioottisuudessaan uniikki elokuvien historiassa.
Esimerkiksi Bauerin taidot terroristien taivuttelussa tai social engineeringissa ovat nollan luokkaa ja siksi useimmat sosiaaliset kohtaamiset vihulaisten kanssa päätyvät yleensä vastapuolen elinajan rikastettuun lyhenemiseen.
Niinikään Bauer ei erikoisen kunniakoodistonsa vuoksi juuri koskaan kiitä ketään eikä yritä hankkia liittolaisia. Ei ihme, kun Bauerilla kestää aina 24 tuntia ratkaista vihollisuhka.
Olisi mukava nähdä tuotantokausi, jossa Bauer vähän kiittelisi ihmisiä ja saisi heti kauden jaksojen alussa ison kasan liittolaisia, mutta tämä pilaisi nykyformaatin yhden miehen sodasta.
Lisäksi kyseessä on sentään tv-sarja, jossa ei voida masinoida supervaltojen asearsenaalia esimerkiksi Clancyn kaksiosaisen eeppisen Leijona ja hyeenat tapaan. Toisaalta tietokoneella tekee nykyään ihmeitä edullisesti.
Mutta jos Bauerin sietää, niin itse teknotrilleri-sarja on sinänsä viihteellinen ja paikoitellen osoittaa innovatiivisuutta.
Viidennen kauden hahmopaletti pistetään siinä määrin uusiksi, että kuudennelle kaudelle pitää keksiä lauma uusia. Mutta kun Sutherland on luvannut osallistua vielä kolmeen kauteen, niin ammattikäsikirjoittajat varmaan keksivät jotain.
Erikoismaininnan ansaitsee Sean Calleryn musiikki. Sitä kuuntelee ilokseen ilman kuvaakin.
www.fox.com

Tähän ei eläin pysty. ascii-wm.net tarjoaa jalkapallon MM-kisojen ottelut live-striiminä ASCIIna. Kuka kaipaa enää 196" HDTV:ta kisaseurantaan? 8-D
telnet ascii-wm.net 2006
Jos kanava on tukossa, niin peilaukset:
telnet diego.ascii-wm.net 2006 ja
telnet pinguin.eikon2.fs.ei.tum.de 2006
Livestriimi on tarjolla aikaisintaan kymmenen minuttia ennen otteluita.
Päivitys 060622 2317:
ASCII-koodekki on uskomattoman hyvä ja päivittyy reaaliaikaisesti.
Parhaimmillaan ruudulta saa selvän jopa pelaajapaidan numerosta. Niinikään lähetyskameran zoomaus toimii reaaliaikaisesti mutta ei tämän perusteella ehkä kuitenkaan päättäisi, tuliko maalia vai ei.
Kuva: ascii-wm.net
www.flickr.com
|
|
Syyskuu 2007 (9) Elokuu 2007 (18) Heinäkuu 2007 (2) Kesäkuu 2007 (15) Toukokuu 2007 (16) Huhtikuu 2007 (20) Maaliskuu 2007 (25) Helmikuu 2007 (23) Tammikuu 2007 (23) Joulukuu 2006 (15) Marraskuu 2006 (29) Lokakuu 2006 (21) lisää... |
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Blogilista.fi - kaikkea kaikille (vähintään), kuten Web2.0
Elina Hiltunen - heikkoja signaaleja
HellDesk - asiakkaat käytettävyysongelmina 8-D
HS Teknologia - pioneeri Pekka Pekkala
HS Tiede - tieteen parasta popularisointia
John Battelle - kaikki hakukonebisneksestä
Kari Haakana - media ja IT fiksusti
Kenneth 'Kennu' Falck - kone(id)en kimpussa
Kevin Kelly - gadget-arvioita
Kevin Kelly - Street Use
Kulutusjuhla - huomioita kuluttamisesta
Köyttöliittymäblogi - havaintoja käytettävyydestä
Mediablogi - analyyttisesti mediatrendeistä
MikroBitti net.nyt - erikoista kaikesta
New Scientist - matrixxin suosikkiuutislähde
Public Access - ryhmäblogi kansalais-tv:sta
Pinseri - Sami ja Riitta: suomiblogien klassikko
Some Lab - ryhmäblogi sosiaalisesta mediasta
Tuhat sanaa - arjen digitoitumisesta
Tule, vaisuus - oivaltavasti tulevaisuudesta
Überkuul - virkeitä löytöjä