matrixx2.01

TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus julkaisee maksuttoman oppaan osallistumistaloudesta loppusyksystä 2007. Oppaan toteuttaa Kari A. Hintikka.

Opas johdattaa internetin mahdollistamiin uusiin työn ja talouden muotoihin ja toimintamalleihin, kuten tuotekehityksen ulkoistaminen, crowdsourcing, liiketoiminnan avaaminen massojen kehitettäväksi, itseorganisoituvat verkostot, kollektiivituotanto, synteettinen pelitalous ja harmaat markkinat Kiinan kultafarmeineen ja synteettisten ympäristöjen ammatit.

Oppaan jatkuvasti päivittyvään sisällysluetteloon ja julkaistuihin jaksoihin pääset tästä.

Osallistumistalous-opas esittelee monipuolisesti caseja, niin menestyksestä kuten IBM, InnoCentive, iStockPhoto ja Second Life kuin älä-tee-näin, kuten 35 miljoonan dollarin Bud.tv.

Omasana.fi:n Osallistumistalous-blogissa julkaistaan viikottain otteita oppaasta, teeman kirja-arvioita ja www-linkkejä kommentoitavaksi.

Keskusteluun voi osallistua myös Jaiku-kanavalla #osallistumistalous, joka sisältää lisäksi teeman otsikkosyötteitä.

Tervetuloa ruotimaan!

Kari A. Hintikka

Lisätietoja: kari . hintikka at gmail . com

Darknet: Hollywood's War Against the Digital Generation (Hardcover) J. D. Lasica 320 sivua ISBN-10: 0471683345 John Wiley & Sons Inc 2005 Hinta £11.98 (070822) matrixx-binääriarvio: 01010 matrixx-arviointiperusteiden selitys tästä.

Tilaa Amazon.co.uk:sta

Kohtuullinen yhteenveto laittoman kalan jahtaajista

J. D. Lasican Darknet edustaa amerikkalaista nykytapaa tehdä tietokirjoja hyvässä ja möhnässä. Kirjoittaja(t) havahtuu orastaan trendiin keskeneräisen artikkelinsa tai presentaationsa ääressä ja huomaa, että kas, tässäpä oiva aines kirjaksi. Enää uupuu 288 sivua.

Mikäs siinä. Darknet on helppoa luettavaa kuten vaikkapa Chris Andersonin The Long tail tai Don Tapscottin ja Anthony D. Williamsin Wikinomics. Närppii vain, että tällaisen kirjan ytimen ja keskeiset havainnot tai ideat voi usein toistaa hissipuheena yhdellä lauseella - tai mielummin kaaviolla.

Miksi siis rahastaa kirjalla? No että saisi rahakkaita presentaatiokeikkoja kirjan oivallusten avaamiseksi. :-P

Amerikkalaiset ideasta-kirjaksi-havainnot perustuvat usein joihinkin kymmeniin haastatteluihin, lehtiartikkeleihin ja massamediaviittauksiin - ja sinänsä faktiseen trendien havainnointiin. Ne rakentuvat niinikään mainioille ja yksityiskohtaisille caseille, mikä lienee amerikkalaisten ymmärtämä tapa omaksua uutta.

Kyllä Amerikkalasta valuu sinänsä eurooppalaisempaakin tietokirjaa, kuten vaikkapa Howard Rheingoldin ja Steven Levyn kronikat virtuaalitodellisuuden ja hakkerismin synnystä ja kehityksestä tai Theodore Roszakin polveilevat ajatukset ihmisestä ja koneesta.

Tämä vain näyttää olevan trendi nyt.

Kolmekymmentä haastattelua, mikki päälle, haastattelujen löysä kirjoittaminen suoraan tekstiksi huokaukset ja yskäisyt poistettuna, alle kymmenen casen purkua nettilähteisiin perustuen ja muutaman yritysjohtajankin ymmärtämien uhkakuva-iskulauseiden jatkuvaa verbaalista variointia sivumäärän lisäämiseksi. 300 sivua kirjaa lähdeviittauksineen ja indekseineen on siinä.

Darknetia netin joka nurkalla

Darknet on menettelevä ja laaja tilannekatsaus taistelutantereesta (Hollywoodin) tekijänoikeusteollisuus vs. kohtuukäyttäjät (fair use) ja piraatit. Siitä teoksen alaotsikko. Vaikka Lasica valitsee puolensa jo kirjan kannessa, niin hän esittelee varsin moni- ja tasapuolisesti kaikkien kolmen osapuolen näkökantoja.

Yhdysvaltain erittäin tiukka tekijänoikeuslaki DMCA ei onneksi kosketa vielä kaikkia, vaikka se yrittää lonkeroida muun muassa Ruotsiin ja Venäjälle ja Suomikin jousti tuossa taannoin edes ymmärtämättä, mitä tuli kirjattua lakiin. Mutta aika monessa kohtaa teoksen teksti hyytyy, paitsi asioiden toistelun, niin myös sen vuoksi että teoksessa USA:n tapahtumat ja lainsäädäntö = koko maailma ja opuksen koko käsittelytapa sen mukaista.

Toisaalta Lasica iskee nisäkästä pöytään asiallisesti kertoessaan runsain esimerkein miten DCMA:ta käytetään nykyään USA:ssa lähes mihin vaan, kuten yhtiöistä vuotavia kiusallisia dokumentteja kielletään julkaisemasta 'tekijänoikeuteen' vedoten.

Kirjan yhdeksi ansioksi voi laskea erilaisten Darknetien esittelyn. Lasica esittää ehkä ensimmäisenä, miten p2p-verkoissa ei leviäkään tavallisten kuluttajien kotona idealistisesti rippaamaa kalaa vaan konstruoi - haastatteluihin perustuen - pyramidinomaisen ja hierarkisen laittoman jakelurakenteen, jossa piraateilla on tarkat toimenkuvat (kts. maksutta Wiredin tiivistelmä tästä) ja ryhmillä kilpailu prestigesta, kuka ehti ensin.

Darknetiin kuuluu tietty muun muassa Freenet ja eri p2p-verkostot, mutta niiden esittely jää laimeammaksi, vaikkapa DC++-kulttuurin esittelystä alkaen. Toisaalta Lasica hieman venyttää darknetin käsitettä turhankin löyhäksi alkuperäisestä Microsoftin studiojoukkueen paperista The Darknet and the Future of Content Distribution [b2evo ei anna linkittää].

Niinikään tekijänoikeusteollisuuden päättömät sisällön tekniset kopiointirajoitusyritykset ovat muikeaa luettavaa. Lasica listaa niitä murheellisen / ilahduttavan paljon, kuten että jokaiseen DVD-soittimeen harkittiin vakavissaan alun perin GSP-paikanninta, jotta voitaisiin valvoa DVD-sisältöjen käyttöä, mutta idea oli liian kallis. Ihan kuin Hacker Files-sarjakuvassa. :-P

Teollisuuden hulvattomat sensurointitoistimet

Siinä Lasica on mielestäni oikeassa, että amerikkalaisen kotikäyttäjän kannalta tilanne alkaa mennä vaikeaksi, kun esm omaan synttärivideoonsa ei voi lisätä pätkää kaupasta ostetusta kaupallisesta tuotteesta eikä videokamerasta saa edees kopioitua varsinaista synttäritallennetta.

Samaan aikaan monilla alkaa olla arkiset perusvalmiudet remiksata ja mashupata niin kuvaa, ääntä, videota kuin musiikkia. Toisaalta teosten omistajat omistavat - nih - teokset ja niillä on oikeus päättää saako synttärivideossa tai saarnan tehosteena käyttää pätkiä 100 miljoonan dollarin elokuvasta vai ei.

Lasica päätyy kymmenkohtaiseen ehdotukseen, miten kuilua voisi kaventaa, toisaalta tekijänoikeusteollisuuden (sekä tekijöiden) etujen turvaamiseksi ja toisaalta Creative Commonsin kaltaisesti audiovisuaalisen miksausmateriaalin reiluun ja vapaaseen saatavuuteen.

Huomioiden Lasican tausta, teoksen sisältö, teesien esittäminen maksullisessa paperikirjassa ja sen sellaisia asioita, niin Darknetin ehdotuslista ei ole mikään Cluetrain manifesto tai Lex Lutherin naula-avaus. Esimerkiksi EFF työstää näitä teemoja tosissaan.

Rajoittunut tarkastelukulma

Darknetin reiluja miinuksia on tantereen tarkastelu vain USA:n maaperällä, vaikka hän toteeakin esimerkiksi piraattirinkien olevan globaaleja.

J. D. Lasica osui sikäli hyvään saumaan, että vuonna 2006 hänen teoksensa ja teesinsä olisi mennyt täysin uusiksi eurooppalaisen piraattipuolue-liikkeen myötä.

Teos on ihan jees aiheeseen perehtymättömälle ja kattava yhteenveto aiheesta, mutta valistuneelle uutistarjonnan seuraajalle kirjan pääasiallinen anti on mielenkiintoiset detaljit ja esimerkit.

KARI A. HINTIKKA

Mashup-kolumnista (07/04) on tullut sen verran kyselyjä, että jatketaan henkilökohtaisista mashupeista tai oikeastaan fiideistä eli syötevirtojen hyödyntämisestä.

Esimerkistä käy digimediasta bloggaava Tuija Aalto ja Tuhat sanaa. Blogista näkyy muun muassa Tuijan kuvia Flickristä, www-kirjanmerkkejä del.icio.usista ja mitä kipaleita hän kuuntelee. Kaikki nämä eri www-palveluiden fiidit voidaan liittää omaan blogiin tai muualle kopioimalla pari riviä koodia näistä palveluista.

Toisaalta näen Jaikulla ja Twitterillä mitä tuttavat puuhaavat ja missä. On tietysti hyvä kysymys, pitääkö ihmiskunnan saada tietää, onko joku juuri nyt menossa kauppaan?

Mutta jotain uutta on vireillä fiidien myötä.

"Piip-piip, olen olemassa"

HS:n Miska Rantanen kirjoitti taannoin Jaikusta metkalla otsikolla: "Piip-piip, olen olemassa".

Twitter ja suomalainen Jaiku ovat mobiilin ja www:n hybridipalveluja. Käyttäjät voivat ilmoitella 140 merkillä missä sijaitsevat, mitä puuhaavat jne. Ilmoituksia voi tehdä myös maksutta www:ssä.

Jaiku on joidenkin mielestä mikroblogi elämänkerralle, jolla ihmiset tavoittelevat huomiota. Entä sitten?

Jos joku jaksaa tahkota smässiä ja maksaa operaattorille siitä, että kertoo lukevansa kirjaa rannassa, niin mikäs siinä. On hölmömpiäkin tapoja viettää aikaansa kuin lukea kirjaa ja kertoa siitä muille.

Jotkut pitävät Twitteriä ja Jaikua päättömänä. Miksi tärvätä omien ja muiden aikaa ilmoittelemalla itsestään? Olen voimallisesti eri mieltä ja suosittelen tutustumista.

Molemmat palvelut tarjoavat esimerkiksi rivin koodia, jonka voi laittaa netissä minne tahansa. Olen laittanut ne www-sivuilleni, josta ihmiset näkevät, olenko tavoitettavissa, matkoilla tai vaikkapa junassa, missä känny ei edelleenkään oikein toimi.

Vielä kun GMailista saisi vastaavan fiidin, olenko online, niin tilanne olisi aika mainio. Oleellista tässä on, että elinolosuhteitaan ei tarvitse kirjailla tai smässäillä joka paikkaan vaan kertaalleen tehty toiminto voidaan hyödyntää ja monistaa.

Tuttavani jäi Lahdentien ruuhkaan, jaikuili ja esitteli tilannetta kännykuvin. Tästä esimerkistä on huomautettu, että erityisesti rosvot ilahtuvat, jos tietävät että asukas ei pääse kotiinsa moneen tuntiin. Totta sinänsä, mutta kotona voi olla lukot kunnossa, siellä ei ole mitään ryöstettävää tai rosvot voivat piipahtaa muulloinkin.

Kohti metatodellisuutta

'Hyödyttömyydestä' huolimatta jotkut ovat kuitenkin jo mikrobloganneet Jaikuun seminaareista samaan aikaan kun puhuja puhuu.

Syntyy vinkeä metatodellisuus, kun ihmiset kommentoivat puhujaa netissä - ja netitse seminaaritilassa - puheen edetessä. Niinikään muut kuulijat voivat kommentoida mikroblogia, joko seminaarista tai sen ulkopuolelta.

Amerikkalassa on yleistynyt tapa kuvata seminaaripuhujan mielenkiintoinen slide ja lähettää se saman tien kollegoille. Perinteisesti puhuja on puhunut ja journalisti on tehnyt siitä koosteen seuraavan päivän lehteen.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa esimerkiksi seminaariin osallistumaton henkilö voi esittää kysymyksen tai kommentin mikrobloggaajalle, joka esittää sen puhujalle.

Tämä muistuttaa hieman tilannetta, kun Wici Wickströmin kanssa avustimme kehotaiteilija Stelarcia nettiperformanssissa 1990-luvun puolivälissä. Muutaman muun etäpisteen kanssa ohjasimme Stelarcin liikkeitä. Fyysisesti hän sijaitsi Damissa, mutta hän oli rakentanut softan, joka vaikutti häneen muskulaarisesti hieman sätkynuken tavoin.

Kokeilu oli mielenkiintoinen, mutta itse kiinnitin huomiota Taideteollisen korkeakoulun tiloista lähtevään videofiidiin. Se näkyi Stelarcin esiintymistilassa, josta näimme itsemme, josta taas näkyi Stelarcin tila jne.

Jotkut meistä ovat siirtymässä aidosti hieman aikojen ja paikkojen rajoitusten ohi. Voimme ikäänkuin olla tietoisempia laajemmasta osasta materiaalista todellisuutta kuin aiemmin.

Tulevaisuutta eletään ennakkoon

Del.icio.usissa voin jakaa tekemäni nettikirjanmerkit. Ehkä pikku juttu, mutta kun voin seurata otsikkosyötteenä www-selaimessa joidenkin tuttujen merkintöjä, niin netti alkaa kutistua.

Näen yhdellä vilkaisulla mitä muut ovat löytäneet netistä ja vastaavasti he näkevät oman saaliini. Tämä on uudenlaista minijoukkoälyä.

Joukkoälyjen klassikko Digg.comin idea on, että jokainen voi äänestää netin mielenkiintoisimpia sisältöjä ja eniten ääniä saaneet nostetaan Diggin avausnäkymään. Idea on mainio, mutta kun suuri massa päättää, niin seasta seuloutuu usein aika populaaria, vaikkakin sinänsä kuranttia tavaraa.

Ammatillisesti katsoen on rutkasti hyödyllisempää seurata yksittäisen asiantuntijan www-kirjanmerkkejä keinoelämästä, biohakkeroinnista tai osallistumistaloudesta. Hienoa on, että vaikka tuttavani työskentelevät paikoitellen kilpailevissakin organisaatiossa, niin saalis eli www-linkit jaetaan. Jokainen hyödyntää niitä sitten miten parhaaksi näkee.

Iso kuhina on käynyt Twittervisionin ja Flickrvisionin ympärillä. Twitterit ja uudet kuvat ilmaantuvat ajantasaisesti Google Mapsin päälle. Niillä voi seurata ajantasaisesti, mitä ihmisille tapahtuu.

Totaalista ajanhukkaa? Katsotaan, kun sattuu jotain isompaa laajalla alueelle.

Mihin tämä reaaliaikaisuus sitten johtaa? Ainakin ne jotka hyödyntävät nettiä ja sen mahdollisuuksia, pärjäävät paremmin elannon hankinnan näkökulmasta. He saavat kalaa muita aiemmin.

Erityisen mielenkiintoista olisi, jos ihmiset alkaisivat Jaikussa ja Twitterissä korostaa sitä, mitä he *aikovat* tehdä. Näin muodostuisi itseohjautuvaa todellisuutta, jota ei ole vielä eletty, mutta olisi todennäköistä.

Tulevaisuutta, jota eletään jo nykyisyydessä. Perinteisesti oletettua tulevaisuutta on hähmötetty kymmenen vuoden aikajänteellä. Nyt alamme olla tilanteessa, jossa scifi-kirjallisuuden ideat paralleeli-, meta- tai multitodellisuudesta eivät olekaan enää aivan lippiksestä.

KARI A. HINTIKKA

matrixxissakin huhtikuussa 2007 uutisoitu Metaverse Roadmap on nyt saanut ensimmäisen raponsa nettiin netistä.

Kyseessä on laaja vapaamuotoinen konsortio, joka haluaa edistää kolmiulotteisen netin ha synteettisen arjen nopeutumista. Itse metaverse perustuu Neal Stephensonin Snow Crash-romaanin termiin.

Roadmapin 23-sivuista tiivistelmää on ehditty kiitellä jo viljalti. Sen saa www-näkyminä tästä ja pdf:nä tästä.

Johdatteleva tiivistelmä

Tiivistelmä on sinänsä erittäin hyvä, mutta saattaa antaa tyystin väärän kuvan koko hankkeesta. Tiivistelmässä nimittäin käydään läpi Roadmapin tunnistama nelikenttä (kuvassa), joka jakaa orastavan metaversen neljään teknologiseen suuntaukseen: virtuaalimaailmat, peilimaailmat (todelliset simulaatiot), vahvistettu (augmented) todellisuus sekä lokielämä (lifelogging).

Nelikenttäjaottelu on oikein mainio, mutta paatuneelle metaversistille se on oikeastaan pelkän tiivistelmän ainoa anti lopun muutaman tilaston lisäksi.

Sen sijaan jos lukija ei syö aamiaiseksi RFID-tägejä ja katsele samalla GIS-kuvia HUD-näytöltä ja lykkää edelleen käyntiään Second Lifessa, niin tiivistelmä on erittäin hyvä kooste lähivuosina hähmöttävistä remix- ja mashup-todellisuuksista ja näistä neljästä kehityssuunnasta runsaine esimerkkeineen ja kuvituksineen.

Komiteatulevaisuutta?

Järeämpää rouskuteltavaa kaipaavalle itse Roadmap tarjoaa paljon kalaa (tosin vain html-muodossa) niin mahdollisesta vuodesta 2016 kuin varsinaisia ehdotuksia siitä, miten sinne päästäisiin.

Metaverse Roadmap on hyvällä asialla, mutta jotenkin komiteatulevaisuus ei vain napsi. Osasyy on varmaan siinä, että 1990-luvun puolivälissä ensimmäinen universaali kolumiulotteinen kuvauskieli VRML sai aluksi lentävän lähdön ja poiki ensimmäisen nettihypen riskisijoittajien kaataessa dollareita VRML-päätesovelluksia valmistaville startupeille.

VRML 2.0:sta isot yhtiöt, Sony ja Microsoft käpälät ojossa, alkoivat huhkia standardia, joka lopulta repesi niin moneen murteeseen, että perus-VRML ei enää ollut yhteensopivaa eri clienteissa. Mikä se sellainen metaverse on, joka pitää koodata joka sovellukselle erikseen?

Kokonaisuus tietty hämmensi peruskuluttajaa, eikä 3D ympäristöjen ihanuuksien ilosanomaa osattu levittää. Toisin on nyt, kun media kertoo että Second Lifessa saa harjoittaa vapaasti synteettistä seksiä. Se on hyvä ja konkreettinen ilosanoma se. Ainakin käyttäjämäärien näkökulmasta.

VRML-krapulaa kesti lähes kymmenen vuotta, mutta onneksi 3D verkkopelit pitivät kehitystä yllä, jotta esimerkiksi Second Life sai kasvualustaa. Itse netti syntyi mietintönä DARPA:ssa, mutta jos netin yksittäisiä sovelluksia tai palveluita tarkastelee, niin aika monen taustalla on yhdet tai muutamat aivot.

Kaikesta huolimatta Metaverse Roadmap-hankkeeseen kannattaa tutustua. Vuotta 2016 skenaroidaan monipuolisesti laajan asiantuntijakirjon voimin.

Ehkäpä Roadmap-koalitio luottaa Verne- ja Gibson-efektiin. Kun joku visioi tulevaisuutta riittävän virkeästi, niin muut innostuvat siitä ja yrittävät alkaa osaltaan toteuttaa sitä, ja näin mahdollinen tulevaisuus muuttuu oletettavaksi tulevaisuudeksi.

Kuva: www.metaverseroadmap.org

Kolmipäiväinen New Network Theory -konferenssi oli yksi ensimmäisiä kokonaisvaltaisia yrityksiä hahmottaa verkostoja niin netissä kuin materiaalisessakin todellisuudessa.

Tapahtuma ei ehkä kasva klassikoksi asti, mutta oletettavasti siihen kyllä viitataan vastaisuudessakin. Oli välillä jopa hieman hämmentävää, kuinka paatoksellisesti esimerkiksi Australiasta ja USA:sta saapuneet puhujat kiittelivät vuolaasti tapahtuman järjestämisestä ja mahdollisuudesta osallistua.

Järjestäjät olivat saaneet koottua todella kattavan katsauksen missä verkostojen tutkimisessa mennään. Tapahtumaa leimasi myös se, että hc-tutkijat, kuten molekyylibiologit, loistivat poissaolollaan. Painopiste oli selkeästi yhteiskuntatieteissä ja verkostokulttuurin ymmärtämisessä.

Mitään yksittäistä tajunnanräjäyttävää alustusta tai erityisen uutta havaintoa ei tullut vastaan, muttaa runsaasti kuranttia kalaa kyllä, jota matrixx perkaa elokuusta eteenpäin. Kolmen rinnakkaissession käyttö, niiden temaattinen löyhyys ja alustusten muodikkaat otsikot varmistivat sen, että oli jatkuvasti harkittava, että istuuko oikeassa ryhmässä.

Toisin kuin monissa muistta konferensseissa, järjestäjät eivät ehdottaneet mitään träkkiä tai polkua eri teemoihin.

Välillä olikin siirryttävä vanhaan konferenssitaktiikkaan ja seurattava mihin sessioon alan gurut, kuten IssueCrawlerin kehittäjä ja yksi pääjärjestäjistä Richard Rogers suunnistavat.

Virtuaaliyhteisöistä verkostoihin

Yksittäisistä alustuksista matrixxin kaksi aiempaa rapoa tästä ja tästä sekä järjestäjien erittäin hyvä blogikooste puhjista teemoineen tästä.

Joitain yleisiä ja samoja huomioita ilmeni useammastakin alustuksesta. Netissä on tapahtumassa jonkinasteinen siirtymä virtuaaliyhteisöistä verkostoihin, jotka ovat rinnakkaisia, limittäisiä ja päällekkäisiä. Toki MySpacen ja Facebookin kaltaiset kommuunit säilyvät vastaisuudessakin, mutta vaikkapa suomalaisvetoinen Jaiku on hyvä esimerkki.

Jaiku ei ole perinteinen yhteisö, vaan sitä käyttää joukko yksilöitä ja jokainen esittelee kontaktinsa ja omat verkostonsa siinä laajuudessa kuin haluaa. Yksilöiden omat verkostot poikivat Jaikussa lisää kontakteja ja alaverkostoja. Klassisessa mallissa, kuten vaikkapa Howard Rheingoldin ylistämä The Well, on kohtuullisen stabiili käyttäjäkunta ja yhteisö on yhtä isoa perhettä, joka tapaavat myös IRL kuukausittain.

Jaikun perusideasta voi olla montaa mieltä ja käsittelen sitä elokuun MikroBitti-kolumnissani. Mutta itse Jaikun peruslogiikan myötä olen solminut useita hyödyllisiä ammatillisia uusia kotimaisia kontakteja.

Niinikään esimerkiksi kansalaisaktivismissa orastava suuntaus näyttää olevan, että ei välttämättä ole enää tehokkainta perustaa yhdistystä ja alkaa vaatia muutosta. Projektiluonteisessa toiminnassa etsitään teemasta ja asiasta kiinnostuneita tahoja, mutta ei lyödä lukkoon toimintamalleja tai -tapoja vaan tavoite. Eri intressiryhmät ja -verkostot sitten itse päättävät, miten tavoitteeseen voidaan päästä.

Syntyvä keinovalikoima voi olla ristiriitainenkin ja verkoston sisäiset kulttuurierot suuria, mutta ainakin Yhdysvalloissa mallin suosio kasvaa.

2.0 on laskeutunut myös tiedeyhteisöön

Näin 2.0-aikana oli hieman yllättävääkin havaita, että postmoderni ajattelu ei ole kadonnut mihinkään. Pikemminkin se oli naamioitunut tässä konferenssissa usein yllättaväänkin muotoon. Esimerkiksi parviälystä puhunut alustaja luki pääosan presentaatioajastaan Thomas Hobbesin Leviathania ääneen.

Niinikään Jorge Luis Borgesia käytettiin ahkerasti esimerkkinä ja toisinaan tuntui siltä, että internetin olisikin keksinyt Jürgen Habermas.

Kriittinen metateoretisointi ja raaka käytännön verkostojen analysointi olivat iloisessa sekamelskassa, mutta itse verkostojen tutkiminen säilyi kuitenkin konferenssin pääpainopisteena. Kun eräskin alustaja alkoi perustella, miten internet on vain metafora, niin piti alkaa todella miettiä, oliko puhujakin vain metafora.

IssueCrawlerin käyttö yhtenä tutkimusmenetelmänä oli alustajille ja osallistujille jo niin itsestäänselvyys, että sen käytöstä keskusteltiin siinä missä vertailtiin kamerakännyköitäkin. Tässä suhteessa esimerkiksi Suomessa ollaan aika pihalla ja olikin aika luonnollista, että suomalaisedustus oli aika nahkea. Ainoa suomalaispuhuja oli Jussi Parikka, jonka väitöskirjasta elokuun puolella.

Lievä järkytys oli, että 2.0 on saapunut nyt tutkijoiden keskuuteen. Minkä ihmisryhmän 2.0-meemi valtaa seuraavaksi?

Jo ensimmäisen päivän aamuna tuli sessioidenseuraamisen nyrkkisäännöksi, että jos tutkija paiskaa seinälle maagisen versionumeron, niin kannattaa vaihtaa sessiota. Yksikään kuulemistani 2.0-käyttäjistä ei esittänyt käytännössä mitään uutta vaan pikemminkin lauman kysymyksiä.

Kohta pitää varmaan perustaa Adressit.comiin adressi, että Tim O'Reilly pitäisi kieltää lakisääteisesti.

Koska konferenssi oli aika ensimmäisiä luonteeltaan ja teemoiltaan ja järjestäjät olivat halunneet mahdollisimman laajan tutkimuskirjon esiin, niin sen seurauksena luvattoman moni alustaja keskittyi ihmettelemään, että mitä mitä kehitys tarkoittaa?

Itse olen tottunut siihen, että pöntössä esitellään pikemminkin vastauksia eikä vain kysymyksiä.

Mainituista syistä johtuen paikalla ei ollut hc-osaston guruja, kuten Albert-László Barabási tai Duncan Watts, mutta verkostoanalyysin kannalta edustus oli erittäin hyvä. Puhujina olivat esimerkiksi Nosh Contractor ja iFlowin kehittäjä Valdis Krebs, joka aikoinaan paljasti verkostoanalyysilla Al-Quedan verkostotoimintamallin.

Pirteä kokonaisuus

Paras yksittäinen kokonaisuus oli liiketutkimusguru Mario Dianin vetämä sessio, jossa italialaiset uuden polven tutkijat esittelivät havaintojaan. Yhä useammassa tutkimuksessa vertaillaan liiketta, aihetta tai ryhmittymää, miten se toimii materiaalisessa todellisuudessa ja miten netissä.

Ryhmä esitteli esimerkiksi havainnon, että Saksan äärioikeisto on verkottunut netissä lähinnä keskenään, mutta Italian äärioikeiston kannatus leviää netissä ympäri Eurooppaa.

Oikeastaan ainoa miinusmerkkinen seikka oli, että järjestäjät eivät olleet ehtineet panostaa osallistujien verkottamiseen, aihepiiri huomioiden. Esimerkiksi Ars Electronica järjestää päivittäiset iltajuhlat.

Voidaan tietysti todeta, että verkostotutkijoiden pitäisi osata verkostua itsekin, mutta jo yksistään osallistujien nimilaput muistuttivat lentöyhtiöiden ja kollirahtien lappukäytäntöjä. Toisaalta vähäinen verkottaminen on sinänsä ymmärrettävää, että itse puhujamäärän koordinoinnissa on ollut järjetön työmäärä.

Tapahtuman järjesti Institute of Network Cultures (Interactive Media, Amsterdam Polytechnic, HvA), Media Studies, University of Amsterdam, ja Amsterdam School for Cultural Analysis. Iso käsi Damin suuntaan.

Mitä juttelin järjestäjien kanssa, niin äkkiseltään ei ole tiedossa vastaavaa rutistusta eikä salaisia käsimerkkejä osallistujien kesken. Mutta nyt kun pää on saatu auki ja perusverkostoituminen alan tutkijoiden kesken käyntiin, niin vastaavia konferensseja järjestettäessä kannattaa osallistua.

TouchGraph on ollut joitain vuosia saatavilla aika karulla käytettävyydellä ja visuaalisuudella. Palvelun idea on, että annetaan urli ja se tutkii miten saitti on semanttisesti eli merkityksellisesti linkittynyt muihin saitteihin.

Yksinkertaisena mutta tehokkaana perusideana se hyödyntää Googlen related-parametria. Ruudulle ilmestyvien verkostojen laajuutta rajoittaa ainoastaan Googlen lupa maksimissaan 30 linkkiin.

Nyt TouchGraphin grafiikka on pistetty ajanhenkisesti visuaaliseksi. Lisäksi se tarjoaa uuden lelun, millä voi tarkastella Amazonin tuotteiden verkostoja, kirjoja, musiikkia ja elokuvia.

Vaikka molemmat palvelut vain sivuavat järeän verkostoanalyysin menetelmiä, niin niiden tuottamat graafit kuitenkin tehostavat huomattavasti erilaisten verkostojen hahmottamista.

Esimerkiksi kun matrixx aikoinaan vertasi TouchGraphin esiversiolla Hyvinkään ja Hämeenlinnan saitteihin liittyvää merkityksellisyyttä, niin edellinen assosioitui muun muassa Kelaan, Työvoimatoimistoon yms. sosiaalipalveluihin. Hämeenlinna taas oli verkostoitunut kasvukeskuksiin, yrityshautomoihin, koulutukseen yms.

matrixx suosittelee molempia.

Käyttöönottokynnys on äärimmäisen matala, mutta tulokset lähes tapauksesta riippumatta mielenkiintoisia. Perus-TG:n ainoa rajoite on, että jos saitista ei irtoa related-kalaa Googlesta, niin TG ei voi oikein auttaa asiassa.

Kuva: www.touchgraph.com

matrixxin kommentit ovat aivan spämmissä lähes päivittäin. Onneksi b2evolutionin hakufiltterillä siivoaminen vie aikaa vain siedettävästi. Antipatiat kommenttispämmiä kohtaan ovat silti kasvaneet rajusti.

Sami Köykkä muistutti Pinseri-blogissaan Project Honeypotista. Tavoitteena on pikkuskriptin avulla syöttää spämmiboteille herkkuisaa ryönää, jonka perusteella Project Honeypot sitten träkkää träkkääjät. Jee.

Osallistuminen spämmibottien pyydystämiseen vaikuttaa aluksi työläältä, mutta ei ole sitä ja ohjeet ovat selkeät. Mehukkaan spämmiansan rakentamiseen meni vain muutama minuutti ja käynnössä kyse oli vain valmiin skriptin siirtämisestä matrixx-saitin hakemistoon ja sen aktivoinnista www-selaimella.

Ensin Project Honey Pot rekisteröidytään ja annetaan oman domainin nimi. Jos esimerkiksi oma blogi ei ole omassa domainissa, niin osallistumiseen on tarjolla QuickLink-mahdollisuus.

Sitten pyydetään saitilta skripti haluttuun ympäristöön, kuten PHP tai Python. Koodivalikoima on kohtuullinen. Tämän jälkeen sijoitetaan skripti haluttuun kohtaan domainissa ja aktivoidaan se.

Lopuksi se hauskin osuus: linkittäminen bogus-skriptiin, joka sisältää botin kannalta vastustamattomia, generoituja mailiosoitteita devnulliin.

Www-linkkejä skriptiin suositellaan tehtailtavaksi mahdollisimman paljon. Jos linkkejä voi viljellä suoraan koodipohjassa, niin se on paljon tehokkaampaa, koska linkit tulevat tarjolle joka kerta, kun näkymää ladataan.

Sami laittoi linkkitekstiksi: "Tämä linkki on ansa roskapostittajille."

matrixx päätyi kahteen: "Kommenttispämmibotit, tästä eteenpäin, kiitos. Purnukka odottaa." sekä "Täällä on *paljon* mehukkaita mailiosoitteita."

Pyydyslinkkien tekeminen tuottaa jotain perverssia mielihyvää, koska ahnaat botit skannaavat tekstin, mutta sitä ymmärtämättä singahtavat pyytimeen, vaikka niitä nimenomaan varoitetaan ihan selkeällä suomenkielellä. 8-P

Projektin saitilla on sitten kivoja stasseja, kuten alati vaihtuva lista parhaista spämmääjien pyytäjistä ja miten saalista on syntynyt omalta saitilta etc.

Mitä Project Honey Pot sitten tekee keräämillään spämmäystiedoilla? Se selviää Tietokone-lehden huhtikuisesta uutisesta: Roskapostia vastaan historiallisella miljardikanteella.

"Miljardihaasteen takana on nettiprojekti Project Honey Pot ja sen keräämät tiedot miljoonista spam-osoitteista. Mukaan on saatu myös spam-lakiosaamisen kovin kärki, ja syytteetkin ovat aivan uudenlaiset.

Project Honey Pot nosti kanteen Virginian osavaltiossa Yhdysvalloissa nimettömiä syytettyjä vastaan. Syytteisiin on nimetty noin 2,5 miljoonaa ip-osoitetta, joista on tehty roskapostiosoitteiden keräystä niin sanotulla harvesting-menetelmällä.

Osoitteita on kerätty projektissa vapaaehtoisvoimin kaksi vuotta, ja tavoitteena on oikeusjutun avulla alkaa paljastaa takana olevia koneita ja henkilöitä."

Kuva: www.projecthoneypot.org

Piti kolumnoida aivokäyttöliittymistä, mutta Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner visioi Hufvudstadsbladetissa niin innostavasti, että aivoista kesällä.

Jungnerin mukaan kymmenen vuoden kuluttua Yleisradion ohjelmat levitetään internetin kautta eikä nykyisiä tv-kanavia enää ole.

Haastattelua lukematta idea on mainio. Katsotaanpa.

Ylelle runsaasti säästöjä

Miten Oy Suomen Yleisinternet Ab toimisi? Otetaan vertailukohdaksi nykyisen digi-tv:n toteutus Suomessa.

Suomen Yleisinternet säästää runsaasti, kun ei tarvitse siirtyä hdtv-lähetyksiin eikä vuokrata jakelukaistaa Digitalta. Ihmiset voivat katsoa hdtv-tauluistaan vaikka hd-elokuvia ja -kotivideoita.

Suomen tv-digitalisointi on tähän asti tarkoittanut, että lähetetään heikkolaatuisempaa kuvaa, mutta useammalla tv-kanavalla, jotta voitaisiin lähettää heikkolaatuisempaa sisältöä useammalla maksu-tv-kanavalla. Kukahan tämän idean keksi?

Nyt myönnetään yhä uusia lupia maksu-tv-kanaville, joiden sisällön tason jokainen voi arvioida itse. Alkaa vaikuttaa siltä, että ryönä ei poistukaan maksuttomilta tv-kanavilta, vaan sitä saa nyt myös maksusta.

Kymmenen vuoden päästä ikäihmisetkin kytkevät Ylen netti-tv- ja -radiolähetykset sutjakasti läppäristään tai media-asemastaan televisioonsa, siis tarkoitin nettitv-näyttöönsä. Nykyiset ja tulevat digiboksit voidaan lahjoittaa jonkin teknisesti alikehittyneemmän maan kansalaisille, joiden huoleksi jää myös boksien päivittämisen helppous.

Hd-televisiolla ehkä vielä käyttöä

Lähetyshenkilökunnastakin tulee aimo säästöt, kun tv-chattien tapaan joku juontaja vain säätää lähetykset nettistriimiksi. Mihin nämä valtaisat säästöt sitten kohdennetaan? *Alennetaanko* tulevaa nettitv-lupamaksua?

Nykyisten tv-kanavien purkamista Yle kokeili 1990-luvulla suuressa kanavauudistuksessaan, jossa poistettiin ohjelmat ja siirryttiin jatkuvaan lähetysvirtaan, joka ikään kuin ohjautui juontajien mukana. Uniikkikokeilu ihan ihmiskunnan historian mittakaavassa.

Tuloksena oli, että TV2:n lähetysvirran juontajat katselivat studion televisiosta TV1:n lähetysvirtaa ja kommentoivat sitä. Harmi etten saanut narulle. ;-P

Kun Yleisinternet on nähtävillä vain netitse, niin mitä tekevät kaupalliset tv-kanavat? En ole vielä huomannut kaupallisia kommentteja Jungnerin visioon.

Onko hd-televisiolla sittenkin vielä tv-käyttöä? Yleisinternet ratkaisee useita ongelmia kerralla.

Ylen kaikkien kanavien poistumisen myötä kaupallisille tv-kanaville voi riittää kaistaa hdtv-lähetyksille antennitalouksiin. Siis oletuksella, ettei ryönäkanavalupia myönnetä lisää. Samalla kansalaiset säästävät rahaa Ylen keventyneiden jakelukustannusten myötä.

Halukkaat voivat katsoa maksu-tv:ta nykyiseen tapaan, mutta ilman tv-lupamaksua. Toiset halukkaat taas näkevät Yleisinternetin maksutonta tarjontaa maksamalla nettitv-lupamaksun, jolla rahoitetaan Yleisinternetin toimintaa nykymalliin.

Jungnerin visio alkaa avautua.

Tarvitaanko nettitv-boksi?

Joitain kysymyksiä Suomen Yleisinternetistä kuitenkin herää. Tv-lupatarkastajien ammattikuntaa ei tarvita, kun luvat tarkistetaan suoraan ip-osoitteen perusteella. Katsojamittauksetkin tarkentuvat radikaalisti nykyisestä.

Mutta millä logiikalla Yleisinternetin rahoittamiseen tarvittava nettitv-lupamaksu toimii? Ip-osoitteiden määrä vai hubissa olevat koneet? Pitääkö maksaa, jos kone on netissä, mutta lupaa olla katsomatta Yleisinternetin tarjontaa?

Jungnerin vision myötä Suomi ampaisee takaisin tietoyhteiskunnan kehityksen kärkeen, kun nyt olemme selkeästi sen takapihalla.

Suomi nousee edelläkävijäksi vasta toisena maana, jolla on valtiollinen internet. Ensimmäinen on Kiina, ja sieltä Yleisinternet voi hakea oppia, miten netin lupa- ja sisältöasioista huolehditaan.

Selkeä väliinputoajaryhmä aluksi on autoilevat Ylen radiokuuntelijat. Netti on jo monessa autossa Etelä-Koreassa, mutta Suomessa kehitys on vaatimattomampaa.

Murheellisten digiboksien tapaan voi aluksi olla vaikea ostaa autoa, joka tukee Suomen valitsemaa internet-lähetystekniikkaa vähäisen markkina-alueemme vuoksi. Ajan myötä autotarjonta tietysti lisääntyy, kuten nyt dtv-boksienkin.

Parempi tosin olisi, että Suomi ei tällä kertaa valitsisi 'edistyksellistä' nettilähetystekniikkaa omin päin, vaan seurailisi muita maita ja päätyisi samaan kuin muutkin. Mutta valitettavasti Yleisinternet haluaa varmaan olla nettilähetyksissäkin pioneeri digi-tv:n tapaan.

Olisi suotavaa, ettei Yleisinternetin lähetyksien seuraamista varten tarvitse hankkia erillistä nettiboksia jokaiseen tietokoneeseen tai mobiililaitteeseen digiboksin tavoin. Toki ajan myötä markkinoilla tarjotaan tietokoneita ja kännyjä, joissa on esiasennettu nettiboksi.

Yleisinternet vain Windowsille?

Esimakua Mikael Jungnerin Yleisinternetistä saatiin jo viime vuonna, kun Ylen sinänsä laadukas Elävä arkisto avattiin nettiin. Arkiston helmien katseluun vaaditaan Windows Media Player, jota ei tarjota edes kaikille käyttöjärjestelmille.

Jo nyt on näemmä vaikeuksia jakaa Ylen yksittäisiä tv-arkistosisältöjä netissä ’tekijänoikeuksien’ vuoksi. ’Drm-suojauksia varten’ tarvitaan Windows Media Player. Millainen 'suojausongelma' syntyykään, kun puhutaan useista tv-kanavista?

Kuten blogeissa on todettu, niin Jungnerin edellinen työpaikka oli sattumalta Microsoftilla. Seuraava toimitusjohtaja voisi olla sattumalta taustaltaan avoimen lähdekoodin liikkeestä, jos firma aikoo säilyttää nimessään termin ’Yleis’ tai termin ’julkinen palvelu’.

Niinikään Yle on toistuvasti keskeyttänyt suosituimmat nettitv-lähetykset, kuten urheilukilpailut, palvelujen liiallisen suosion vuoksi. Oy Suomen Yleisinternet Ab:n toiminta ei ole alkanut lupaavasti, mutta onhan tässä kymmenen vuotta aikaa.

KARI A. HINTIKKA

M2HZ on avoin monikanavainen kaupunkitelevisio, jonka testilähetykset 14.-20.5.2007 avaavat keskustelun paikallismedian uusista mahdollisuuksista.

Kallio kukkii-festivaaliin kytkeytyvä testiviikko kanavoi omaehtoista media- ja kulttuurituotantoa, paikallista elämää ja kansalaisten näkökulmia.

Ohjelmaa näkyy pääkaupunkiseudun digi-tv:ssa DINAn Welho-kaapelikanavalla sekä Otadigi-antennin ja Kurvin Kansatalon vahvistimen näkyvyysalueen antennitalouksissa. Lisäksi lähetysvirtaa voi seurata www.m2hz.net -sivustolla ja mobiilitelevisiossa.

Ohjelmisto sisältää katsauksia Kallioon ja muihin kaupunginosiin, keskustelu- ja kampanjaohjelmia, tapahtuma- ja esitystaltiointeja sekä lyhytelokuvaa. Koelähetyksissä tekijöitä on mukana yli 100 ja sisältöjä tuottavat mm. AV-arkki, Elokuvakontakti, KINOS-festivaali, Kokeellisen elektroniikan seura, MUNDO, Nuorisoasiainkeskus, OUBS, Stadia, Toisissa tiloissa, Vadelma sekä Ylioppilasteatteri.

Testijakso mallintaa kanavaprofiilia viidellä teemalla:

• Teeveestä ei taaskaan tuu mitään?
• Kuuntele kaupunkia
• Maailma, yhteiskunta ja arki
• Elävä taide ja kokeellinen viihde
• Avoin media

M2HZ vahvistaa pääkaupunkiseudun mediakanavien ja tuottajien yhteistoimintaa. Esikuvana on yhteisöllisen public access -television toimintamalli, joka on lainsäädännöllä taattu useimmissa länsimaissa. Jokamiehen mediaoikeudet - sananvapaus ja kansalaisryhmien pääsy kanaville - ovat ei-kaupallisen public access-television lähtökohtia esimerkiksi muissa Pohjoismaissa.

Testijaksolla M2HZ-yhteistyöverkosto saa kokemuksia nopeasta tuotantomallista ja jakeluratkaisuista, jotka ovat avoimia niin tekijöille kuin katsojille. Ohjelmista monet ovat ensimmäisiä prototyyppejä, joiden pohjalta tuotantoa kehitetään lokakuussa 2007 käynnistyvään säännölliseen lähetystoimintaan.

M2HZ:aa koordinoi Uuden mediakulttuurin keskus m-cult. Kanava liittyy yhteisö- ja kaupunkimedian kehityshankkeeseen, jonka päätukija on Uudenmaan liitto. Koelähetys-jakson kanavakumppaneina ovat DINA, VTT, Stadia sekä FinPilot2, joka on Forum Viriumin mobiilitelevision kehittäjäyhteisöhanke.

Lähetykset käynnistyvät ma 14.5. klo 9.

Lisätietoja:
Aapo Korkeaoja, tuottaja, M2HZ / m-cult 041-5362642 aapo.korkeaoja at m-cult.org
Minna Tarkka, toiminnanjohtaja, m-cult 050-5203167 minna.tarkka at m-cult.org
http://www.m2hz.net

Digitoday uutisoi muikeasti, miten netti saadaan nurin terrori-iskuja tehokkaammin.

Koditon mies heitti Bostonin Longfellow -sillalla palavan tupakan maahan onnistuen sytyttämään koko sillan. Network Worldin mukaan tulipalo katkaisi samalla Bostonin ja New Yorkin välisen koekäytössä olevan Internet2-yhteyden kytkentäpiirit.

Juuri kun ihmiskunta on toipunut Web 2.0:sta, niin sosiaalisen median ja pitkän hännän kuhinasta on nousemassa esiin uusi ja monipuolinen kehityssuunta.

Kirjoitin mashupeista taannoin hieman (MB05/12), mutta nyt ne ovat nousemassa valtavirtaan Yahoo Pipesin myötä ja blogistit hehkuttavat.

Mashupille ei ole vielä vakiintunutta suomennosta, mutta se ei mitenkään vähennä idean arvoa. Se on esivaihe netin seuraavalle harppaukselle datan käsittelyssä, uudelleen yhdistelyssä ja uusien palvelujen luomisessa.

Datan remiksausta

Mashupin perusidea on yhdistää dataa yhdestä tai useammasta lähteestä ja ajaa se uuteen ympäristöön, kuten vaikkapa Google Mapsin kartta-käyttöliittymään. Esimerkiksi Kumiankka.netin Tuoreimmat hälytykset Suomessa-mashup näyttää ajantasaisesti erityyppiset hälytykset Suomen kartalla.

Alan guru Esa Ojala on todennut mashupin suoraksi käännökseksi 'survosta' tai 'muusausta' Virtuaaliset nuppineulat-blogissaan. Hänen mukaansa kumpikin ovat "vaikeasti myytäviä tuotteita keittiön ulkopuolella". Niinpä Esa päätyy käännökseen 'fuusaus', joka kuulostaa etevältä.

Lähitulevaisuuden mahdollisuuksia valottaa Dartmaps-palvelu, joka näyttää niinikään ajantasaisesti kartalta, missä kohden Dublinin DART-lähijunat liikkuvat. Miksi värjötellä pysäkillä pakkasessa, kun voi seurata kulkuneuvon saapumista netissä?

Adrian Holovatyn voidaan katsoa aloittaneen mashup-kulttuurin. Hän oli paikallislehden palveluksessa ja ohjelmoi ChicagoCrime.orgin. Siinä käyttäjä näkee Google Mapsin visuaalisen kartan avulla nopeasti, missä päin Chicagoa on tapahtunut minkäkinlaisia rikoksia.

ChicagoCrime.orgin uskotaan innoittaneen ensin Googlea, ja sitten monia muitakin, tarjoamaan Web API-rajapintaa, jonka päälle mashup ohjelmoidaan. Web API:a tarjosi tätä kirjoitettaessa 388 www-palvelua.

Suomalaisten mashupit ovat yleistyneet valitettavan hitaasti. Yhtenä syynä pidetään sitä, että sopivassa muodossa olevaa dataa ei juuri ole saatavilla.

Esimerkiksi pdf-muotoisia juna-aikatauluja on hankala lukea koneellisesti. Ohjelmoijat kaipaavatkin erityisesti julkisen sektorin dataa saatavaksi xml-muodossa. Kun puhutaan kilpailukyvystä, niin julkishallinto voisikin päästää vapaaksi ainakin osan datastaan innokkaille ohjelmoijille.

Yhteisölliset matkaoppaat

Toisen ulottuvuuden mashupeille tarjoaa käyttäjien mahdollisuus kommentoida dataa. Karttaan voidaan ajaa vaikkapa paikkatiedon perusteella hotellit, kylpylät, ravintolat tai luonnonpuistot ja käyttäjät voivat kertoa niistä kokemuksiaan ja käsityksiään.

Monissa tilanteissa karttakäyttöliittymä on huomattavasti tehokkaampi ja selkeämpi tapa, kuin esimerkiksi jahdata kommentteja foorumeista. Olen itse ollut esimerkiksi Virtual Tourist-palvelun (VT) jäsen kymmenen vuotta.

VT:n vinkit ovat kullanarvoisia jokaisessa matkakohteessa. Mutta esimerkiksi hyvä ravintola Bangkokin Sukhumvit Soi 23:n sivukadulla on armottoman vaikea hahmotettava perinteisestä kartasta. Maporaman kaltaiset, sinänsä kätevät www-karttapalvelut eivät paljoa auta asiassa, jos kiinnostaa, mitä muuta alueella on tarjolla.

Tyyppiesimerkki on hotellien ja ruokapisteiden jahtaaminen. Mashupin avulla voisi hahmottaa nopeasti ryppään tarjokkaita sopivalla hintatasolla ja suosituksilla. Jos yksi ei tärppää, on helppo siirtä seuraavaan.

Monen käyttäjän ja yhteisölliset mashupit ovat vasta alkutaipaleella. Alakulttuurit ja harrastusryhmät voisivat rakentaa itselleen globaaleja matkaoppaita.

Esimakua tulevaisuudesta tarjoaa Rateordate.com. Siinä algoritmi etsii ensin alueellisesti ja muilla kriteereillä toisilleen sopivia deitti-ilmoituksia. Palvelu näyttää potentiaalisia deittipareja käyttäjille, jotka saavat äänestää, miten hyvin pari heidän mielestään sopisi yhteen.

Kohti virtaavaa nettiä

Kolmas ulottuvuus on datan remiksaus omaan käyttöön. Varsinainen mashup-ohjelmointi perustuu JavaScript-kieleen eikä sovi vielä ihan kaikille.

Yahoo Pipes auttaa. Tuoreessa palvelussa mashup kootaan valikkoeditorilla ja graafisesti vuokaavioon. Kokeen perusteella tähän pystyy eläinkin.

Isoin rajoite Pipesissa omaan koodiin verrattuna on tällä hetkellä smäshäiltävä: Yahoon Haku ja Local, Fetch rss-pyydin, Google Base ja Flickr. Mutta nopeasti syntyneen Pipes-hakemiston perusteella niilläkin näemmä saa runsaasti ja yllättäviäkin yhdistelmiä.

Voisi olettaa, että Yahoo saa hamuttua palikoita runsaastikin. Mashupeista kiinnostuneille ohjelmoijille oikea osoite on Programmableweb.com.

Kokeilin erinäisiä vuosia sitten tehdä JavaScriptillä isolle ruudulle www-näkymän, joka haki dataa kymmenestä eri lähteestä uutisotsikoineen, säätietoineen jne. Touhussa ei kuitenkaan ollut varsinaista tolkkua, koska koodista olisi pitänyt parsata ylimääräinen www-näkymämuotoilu yms. palvelinskriptillä tilankäytön maksimoimiseksi.

Niin ikään personoitavia www-avausnäkymiä on ollut pitkään. Niiden ongelmana on kuitenkin rajoitetut fiidimahdollisuudet ja useimmissa voi räätälöidä vain USA:n tarjontaa. Mashupeilla voidaan filtteröidä datasta vain haluttu osa ja kierrättää tai yhdistellä sitä miten parhaaksi näkee.

Netti on luonteeltaan dynaaminen, virtaava ja ajantasainen. Www-selain tekee siitä kuitenkin staattisen ja eräajopohjaisen.

Tämä on yksi pääsyy, miksi mashupeja hehkutetaan. Ne tarjoavat yhden kehityspolun netin todellisen luonteen valjastamiseksi.

Samaa kehitystä tukevat OS X:n ja MS Vistan widgetit ja gadgetit ja muut härpättimet. Ne ovat kuitenkin rajoittuneet fyysiseen pc-laitteeseen ja jos käyttää useita koneita eri paikoissa, niin widgetejä saa asennella ahkeraan.

Oma lukunsa sitten on, että jos nettidataa striimaa joka piipusta 24 h, niin miten siitä malttaa päästää irti?

KARI A. HINTIKKA

Sosiaalisen median ja osallistumistalouden analyysia rantautuu nyt kotimaisin voimin. Kyse ei ole tutkijoiden joukkotranssista vaan monien viime vuonna aloitettujen tutkimushankkeiden tuloksia ilmestyy lähes samanaikaisesti.

Lisäksi ilmassa on ollut seminaaria mainioine alustajineen ja julkisine presentaatioineen.

Tässä pelkästään viimeisen parin viikon satoa:

Kangas, Petteri & Toivonen, Santtu & Bäck, Asta (VTT):
Googlen mainokset ja muita sosiaalisen median liiketoimintamalleja (pdf)
- hyvä avaus aiheeseen miten Web 2.0-palveluista saataisiin myös liiketoimintaa?

Melakoski, Cai & Sirkesalo, Sohvi & Tirronen & Helena (TAMK): "Himottaa, mutta pelottaa?" - Suomalaisen sisältötuotantoalan näkemyksiä osallistumistaloudesta ja sosiaalisesta mediasta (pdf, 470 kt)
- kattava listaus osallistumistalouden palveluista
- sisältää myös laajan mutta huolestuttavan haastatteluaineiston kotimaisista tuotantoyhtiöistä

Kooste ja alustukset TIEKE:n ja Taloussanomien Web 2.0-seminaarista 28.3.
- internetin uudet liiketoimintamahdollisuudet

Alustukset Professian Ad-Mobi-seminaarissa 29.3.
- näkökulmana sosiaalisen median ja yhteisöllisyyden ansaintamallit ja ilahduttavasti myös pk-sektori

Eikä tässä vielä kaikki.

Helsingissä pidetään 13.-14.4.2007 Mediapäivät ja samaan aikaan 13.4.2007 Tampereella kansainvälinen "Towards Participatory Journalism"-seminaari.

Ja alan tutkijathan 'kokoontuvat' Some Lab-ryhmäblogissa, joka on tällä hetkellä paras kotimainen alan uutislähde. Teräviä havaintoja löytyy myös muun muassa blogeista Tuhat sanaa ja Mediablogi.

Jotain ajasta kertoo, että kurantimpaa informaatiota sosiaalisesta mediasta ja osallistumistaloudesta löytyy useammin blogeista kuin alan ammattijulkaisujen printti- tai www-versioista.

Jos yhtiö ei tällä paketilla taivu ajanmukaiseen liiketoimintaan Suomessa, niin sitten voi jo harkita tuotantoyhtiöstä tuotanko?yhtiöksi. Erityisesti Himottaa, mutta pelottaa?-rapon haastattelutulokset ovat järkyttävää luettavaa jopa hardcore-sosiaalipornoa harrastavalle.

Esimerkiksi "liki puolet haastatelluista (11) eivät tunnistaneet [osallistumistalouden] käsitettä, ja kyllä-vastauksen antajien (14) selitykset muodostavat heterogeenisen joukon, jota ei voi selväpiirteisesti ryhmitellä."

Joitain poikkeuksia lukuunottamatta Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat (SATU ry) ovat olleet reilut kymmenen vuotta aika piittaamattomia netin ja mobiilin mahdollisuuksista. Tulokset alkavat näkyä. Kohta osaa niistä ei enää tarvita.

Erityisesti uudet sukupolvet, joilla on myös eniten globaalia potentiaalia, eivät järin ole kiinnostuneet tuotantotaloista, vaan kehittävät tuotanto-, jakelu- ja ansaintamallinsa itse.

Tällä menolla Satu joutuu konkurssien ja fuusioiden myötä muuntumaan yhdistyksestä kerhoksi.

Aika tiukasti ylläolevien tutkimusten ja seminaarien fokus on "liiketoiminnassa" ja "ansaintamalleissa". Seminaareissa olleena voi todeta, että tutkijoiden päässä liikkuu paljon muutakin, mutta tutkimushankkeiden rahoituksessa on ilmeisesti nykyään esiinnyttävä nämä kaksi kuhinasanaa. Järjestyksellä ei liene niin väliä. :-P

Kuva: www.matrixx.fi

Timothy O'Reilly yritti loppuvuodesta 2006 taas kerran määritellä, mitä Web 2.0 on, mutta tulos oli yhtä hämärä kuin alkuperäinenkin määritelmä.

Nyt mies on taas määrittelemässä blogissaan netin tulevaisuutta, tällä kertaa reilusti ensi vuosikymmenen puolelle. Tekstistä tihkuu huumoriakin, ehkä kyseessä on jopa pakina, mutta netin versiointi-innokkuuden ongelmat alkavat näkyä. Voipa jopa olla, että O'Reilly itsekin alkaa havahtua versioinnin järjettömyyteen.

O'Reillyn riesaksi New York Timesin toimittaja ja tietokirjailija John Markoff meni viime vuonna määrittelemään semantic webin eli merkityksellisen internetin 'Web 3.0:ksi'. Idea on saamassa kasvavaa kannatusta, erityisesti niiltä tutkijoilta jotka ovat jo vuosia työstäneet semantic webia ja joita taitaa jonkin verran närppiä 'Web 2.0'.

Perusvisiot merkityksellisestä internetistä löytyy esimerkiksi MIT:n Technology Rewievin artikkeleista tästä ja tästä.

Merkityksellisen internet etenee monella rintamalla, mutta toisin kuin Web 2.0 kiehtovine ilmiöineen, se ei vielä näy kuluttajille.

Koska Web 3.0 on nyt ikään kuin semanttisesti varattu ja meemitetty, niin Web 2.0:n seuraavaksi kehitysvaiheeksi O'Reilly tarjoaa 'Web 2.86':a.
Sen jälkeen hän ennusteleekin termin noudattavan kaarta 'Web 95', '98', 'NT' ja niin edelleen. Miehen humoristinen analogia on selkeä.

Vaikka itse tein yhden pikkuoppaankin 'Web 2.0':sta (pdf, 1.6Mb), niin silti olen sitä mieltä että sen kehityssuunnat voidaan palastella alkuperäisiin ilmiöihin, kuten AJAX, kollektiiviäly, mashupit ja sosiaalinen media. Antaa niiden edetä omaan tahtiin omine versiointeineen.

Versiointiin ovat kapsahtaneet ihan tolkullisetkin tahot. Esimerkiksi TietoEnator mainostaa Kirjasto 2.0-konseptia. Jäädään odottelemaan Kirjasto 2.1-päivitystä.

Kuva: www.technologyreview.com

Monet sisältöteollisuuden sekatyöläiset tuntevat Pyynö-jäniksen, tuon Soikkelimetsän antisankarin, joka seikkailusta riippumatta päätyy yleensä nauttimaan porganaa. Pyynöä arvostetaan siinä määrin, että se on päässyt Wikipediaankin.

Miska Rantanen vinkkasi toisesta kovasta kotimaisesta, jonka suhteen matrixxissa oli aukko yleissivistyksessä.

Mestarietsivä Harmu on Pyynön tavoin taattua tukholmalaisen pikseligrafiikan tyylisuuntaa. Mutta toisin kuin Pyynö-sarjakuvat, Harmu seikkailee gif-animaatio 'elo kuvina'.

Tiukkaa rikosdraamaa ja armotonta toimintaa yhdistelevät moniminuuttiset Harmut ovat tarjonneet jo vuodesta 1997 rattoisia iltapäiviä työpaikalla, jos tyylisuunta kolahtaa. Myös Harmu on arvostettu Wikipediaan.

Kuva: www.harmu.net

Netti-tv:sta on voinut jo vuosia tiirailla kaikenlaisia tv-kanavia ympäri palloa. Nyt on ilmeisesti suuren yleisön aika tutustua live-tv-striimien saloihin.

Nimittäin kauas formulat karkaavat.

Ohessa pikaohjeita Mac OS X / Win, niin ehtii säätää ennen ensimmäistä lähetystä.

Aluksi pahimmat purkkaratkaisut kiireisimmille ja sitten linkkejä www-palveluihin, joista varsinainen apu löytyy.

Tosin allaolevasta osoitteesta kukaan ei ole tät kirjoitettaessa *nähnyt* F-1-kisoja 2007 samasta syystä, kun niitä ei ole vielä tätä kirjoitettaessa lähetetty. :-P Mutta osoitteeseen viivataan ahkerasti ja pitkin iltaa sieltä on tullut tv-oppaan mukaista kalaa ranskaksi, kuten Spy Game.

Helpoimmalla pääsee, kun lataa VLC:n tai Quicktimen, avaa ohjelman ja kopioi verkko-osoitekenttään osoitteen:

http://a1729.l2168647534.c21686.g.lm.akamaistream.net/D/1729/21686/v0001/reflector:59380?MSWMExt=.asf

Muista että osoitteessa *ei* saa olla tyhjiä välilyöntejä - usein kysytty kysymys - *eikä* osoitteen lopussa saa niinikään olla tyhjää.

QuickTime on laadukas, mutta tahmaa usein striimin kanssa. VLC saattaa sen sijaan näyttää nykimättä ja virheettä pitkiäkin pätkiä 1 Mb kaistalla.

Macille ei oikein parin tunnin jahtaamisen jälkeen muita löytynyt.

Ja fiidi saapuu livenä ranskaksi TSR1-kanavalta.

Nämä ovat siis purkkaratkaisuja ensi alkuun.

Lisätietoja (ei testattu) Windowsille laadukkaamista ratkaisuista

Maksuttomasta katselusta on laajamittaisempia ohjeita muun muassa Windowsin TVUplayerille, jolla näkyykin sitten kanavaa enemmänkin.

Norjalainen televisio tarjoaa norjaksi liveä Explorerin tai Firefoxin (IE Tabilla varustettuna) Win-versioon.

Tarkkoja säätöjä Win-ohjelmille jakavat aloitteleville tuijottelijoille muun muassa F1-Forum. Ensimmäiseltä neljältä sivulta löytyy kaikki tarpeellinen ja loput säikeestä keskittyy pohtimaan, kannattaako ostaa MTV3 MAX.

Kehittyneemmille speksaajille MuroBBS.

Neljä tuntia tai pari viikkoa aikaa. Katsotaan saavatko suomalaiset TSR1:n tukkoon. :-)