matrixx2.01

TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus julkaisee maksuttoman oppaan osallistumistaloudesta loppusyksystä 2007. Oppaan toteuttaa Kari A. Hintikka.

Opas johdattaa internetin mahdollistamiin uusiin työn ja talouden muotoihin ja toimintamalleihin, kuten tuotekehityksen ulkoistaminen, crowdsourcing, liiketoiminnan avaaminen massojen kehitettäväksi, itseorganisoituvat verkostot, kollektiivituotanto, synteettinen pelitalous ja harmaat markkinat Kiinan kultafarmeineen ja synteettisten ympäristöjen ammatit.

Oppaan jatkuvasti päivittyvään sisällysluetteloon ja julkaistuihin jaksoihin pääset tästä.

Osallistumistalous-opas esittelee monipuolisesti caseja, niin menestyksestä kuten IBM, InnoCentive, iStockPhoto ja Second Life kuin älä-tee-näin, kuten 35 miljoonan dollarin Bud.tv.

Omasana.fi:n Osallistumistalous-blogissa julkaistaan viikottain otteita oppaasta, teeman kirja-arvioita ja www-linkkejä kommentoitavaksi.

Keskusteluun voi osallistua myös Jaiku-kanavalla #osallistumistalous, joka sisältää lisäksi teeman otsikkosyötteitä.

Tervetuloa ruotimaan!

Kari A. Hintikka

Lisätietoja: kari . hintikka at gmail . com

Vaikka crowdsourcing eli joukouttaminen (?) ei ole Suomeen vieläkään rantautunut, niin netissä keksitään jo vapaamuotoisempiakin joukkokokeiluja.

Tässä vaiheessa tuntematon taho on mennyt palkkaamaan Amazonin Mechanical Turk-palvelusta 10 000 nettityöläistä piirtelemään lampaita. Tilastot ja The Sheep Market -lammaskokonaisuus ovat mykistäviä.

• keskimääräinen lampaan piirrosaika: 105 sekuntia
• keskipalkka: $0.69 / tunti
• hylättyjen lampaiden määrä: 662
• Collection Rate: About 11 sheep/hour
• Uniikkeja IP osoitteita: 7599

Toisessa, orastavassa hankkeessa pääsee 20 punnalla manageriksi, kunhan saadaan kasaan 50 000 puntaa. Kollektiivimanageri saa sitten määräillä bändiä piirun tarkkuudella.

Kolmas hanke kerää 50 000:a jalkapallofania ostamaan jalkapallojoukkueen Iso-Britannian pääsarjasta. Ei hyvä. :-) Entä kun kaikki englantilaisomistajat kirmaavat tänne mantereelle kannustamaan omistamaansa joukkuetta?

Eipä näissä välttämättä tolkkua ole. Vielä. Mutta on mielenkiintoista, millaisia ulottuvuuksia ja miten tehokkaasti netin joukkovoima saa aikaiseksi. Emme ole nähneet mitään vielä.

Wikinomics: How Mass Collaboration Changes Everything (Hardcover) Don Tapscott & Anthony D. Williams 324 sivua ISBN-10: 0471683345 Portfolio, Penguin Group (USA) 2006 Hinta "Currently unavailable" (070910) matrixx-binääriarvio: 11110 matrixx-arviointiperusteiden selitys tästä.

Tilaa Amazon.co.uk:sta

Klassikko massakollaboratiivisesta taloudesta

Don Tapscottin ja Anthony D. Williamsin Wikinomics: How Mass Collaboration Changes Everything (2006) kuuluu teoksiin, jotka ovat ainakin pieniä klassikoita jo ilmestyessään. Tapscott on digitaalisen talouden pioneerikonsultti. Faktaan ja ennakointiin perustuville teeseille on katetta.

Teos käy läpi runsaiden casejen ja haastattelujen kautta, miten hierarkinen ja suljettu sekä henkistä pääomaansa pihtaileva organisaatio on kuoleva taidemuoto ja miten menestyjät avaavat pääomansa, ulkoistavat R & D:nsä ja kehittävät joukkoälyn kanssa innovaatioita.

Perimätiedon mukaan Wikinomics pohjautuu 2-vuotiseen, 30 suuryrityksen ja 9 miljoonan USD:n tutkimukseen. Tuloksena on, ei vähempää, kuin yritysten koko nykyisen toimintamallin vanhentuminen käsiin. Ei vain liiketoimintamallien osalta, vaan huutia saa myös tuotekehitys, organisaatiokulttuuri ja uusien liiketoimintamallien välttely omia sijoituksia suojellen.

Netin joukkoäly - edellytys vai uhka bisnekselle?

Wikinomics tarjoaa vakuuttavia esimerkkejä siitä, miten avoin lähdekoodi-liikkeen avokätinen tukeminen parantaa omaa bisnestä, organisaatioiden omistama mutta yhteisesti julkaisema avoin data hyödyttää kaikkia, itseorganisoituva tuotantomalli valtaa markkinat tai jopa liiketoiminnan ytimen julkaiseminen netissä kaikkien halukkaiden kehitettäväksi voi olla kriittinen menestystekijä.

Valistunut organisaatio ja lukija jo tietää, että niin teollisuus, automaatio, tietokoneet kuin internet ovat kukin muuttaneet toimintamalleja peruuttamattomasti. Mutta kuten Wikinomics kuvaa, niin kiinalainen innovatiivisten moottoripyöräpajojen verkosto on syrjäyttänyt monoliittiset japanilaisjätit Aasian markkinoilla. Tai amerikkalaiset mediajätit ovat haastamassa lähes koko ihmiskuntaa raastupaan tuotteidensa epäkaupallisesta remiksauksesta. Siksi tarvitaan kirja.

Yksi syy, miksi muuttumattomiin markkinoihin ja tuotantomalleihin tottuneet top-down-toimijat voivat olla tällä hetkellä hieman ihmeissään, on internet. Aiemmin markkinat - mukaanlukien kuluttajat - piti opettaa ja kouluttaa uusiin tuotteisiin, innovaatioihin ja palveluihin.

Nyt tilanne on kääntynyt ympäri. Kuluttajat vaativat uusia tuotteita, haluavat osallistua tuotekehitykseen ja vieläpä saada rojaltit innovoinnistaan. Miten ne nyt noin?

Surkeinta top-down-mallin toimijoille on, että kun nykyään käytös, tuotteet tai palvelut eivät miellytä, niin käyttäjät tekevät internetissä kollektiivisesti kilpailevaa tarjontaa ja julkaisevat sen vieläpä maksutta. Wikipedian vaikutus tietosanakirjamarkkinoihin on tiedossa, mutta Wikinomics kuvaa, miten murros ulottuu kaikille toimialoille. Myöskään materiaalinen tuotanto ei ole turvassa vastaisuudessa.

Toinenkaan syy - ja kirjan perusoivallus - ei ole rakettitiedettä. Organisaation koosta ja työntekijöiden lahjakkuudesta riippumatta netissä on aina enemmän ja lahjakkaampia aivoja. Jos ne saadaan kiinnostumaan organisaation tavoitteista, niin ratkaisuehdotukset, olemassaolevan toiminnan parantaminen tai uuden etsintä sujuu kollektiivisesti organisaation ulkopuolella yleensä innovatiivisemmin ihan näkemysten diversiteetin ja evoluution myötä.

Kattava otos menestyneitä muutoksen merkkejä

Ilahduttavasti Tapscott ja Williams eivät tyydy vain vakionettiesimerkkeihin, kuten Amazon, flickr ja Google. Teoksessa käydään läpi monipuolinen kirjo innovatiivisia caseja bisneksen eri muodoista ja toimialoista, niin kivijalkakaupasta, asiakaspalvelusta kuin raskaasta teollisuudesta, kuten Best Buy, Boieng, BWM, IBM, Lego, Procter & Gamble ja SAP. Tekijät eivät kuitenkaan unohda pienempiä toimijoita tai kansalaisten wikinomian mahdollisuuksia.

Positiivista kirjassa on myös, että esimerkiksi IBM, Lego ja Procter & Gamble eivät mitenkään proaktiivisesti hakeneet muutosta 2000-luvun taitteessa. Markkinaosuuksien huvetessa oli pikku pakko.

Tällaisiä törmäsimme-seinään-menestystarinoita on virkistävää lukea vaihteluna internetin autotalli-firmojen syntytarinoille. Ne ehkä myös tarjoavat paremman samastumiskohdan kirjan varsinaiselle kohderyhmälle eli perinteiseen malliin uinahtaneille toimijoille.

Tähänastisissa teoksen arvioinneissa olen nähnyt nostettavan esiin vain osan Wikinomicsin teeseistä. Kirjan kansikin hehkuttaa kaikille tuttua kuvastoa: flickr, MySpace, Second Life ja Wikipedia.

Kun näin kirjan kannen, ja silmäilin harvinaisen nahkean sisällysluettelon, niin itsellänikin teos jäi odottelemaan reiluksi puoleksi vuodeksi. Kannattaa lukea heti.

Petraamista esitystavassa

Käyttöliittymä ei sellaisenaan vaikuta itse sisältöön tai palveluun, mutta kehno käytettävyys voi jopa estää käyttöä. Huomioiden teoksen rakenne caseineen ja tee-näin-listoineen, kirjan sisällyslettelo muistuttaa Suojelupoliisi lehdistötiedotelistaa.

Mielenkiintoisiin kohtiin ei voi viitata alaotsikolla tai numerolla vaan lähinnä sivunumeroilla. Esimerkiksi Procter & Gamblen kiinnostava case tuotekehityksen crowdsourcingista löytyy sivuilta 102-108, 112-121, 277. Että näin.

Mielestäni aina kun esitellään paradigman muutosta tai vallankumousta, niin edes suppea katsaus historiaan, teoretisointiin tai kvantitatiiviseen analyysiin olisi paikallaan.

Tapscottin ja Williamsin sinänsä tarkkanäköiset havainnot ja tee-näin-listat perustuvat nyt laumaan haastatteluja ja caseja sekä niiden valtaisiin voittoihin, kuten IBM:n 900 milj. USDn vuosittain säästö. Mahtiluku, mutta miten ei-wikinomistit ovat pärjänneet - ja miksi?

Kun puhutaan paradigman muutoksesta, niin kaaviotkin olisivat kivoja hätäisimmille ja niille joilla on liian kiire hoitaa perinteistä bisnestä ja lukea kirjaa. Mallia voisi ottaa vaikka verkkoyhteisö-lassikosta Net Gain (Hagel, J. & Armstrong, A. G 1997) ja Dion Hinchcliffen blogista.

Esitystavalliset kömpelyydet eivät tietenkään vähennä julistuksen arvoa, vaikka tekstistä olisi voinut poistaa hyvinkin 50 sivua silkkaa toistoa muutoksen välttämättömyydestä. Kai jokaisella on oikeus ajaa bisneksensä kuralle ilman uhkailujakin, jos haluaa säilyttää suljetun ja hierarkisen toimintamallinsa?

Kokeile pörssissä toimiiko wikinomian opit

Wikinomicsia vaivaa myös ennakoijien ammattitauti, johon olen itsekin syyllistynyt. Kun muutoksen mielestään havaitsee, niin olettaa sen vaikuttavan heti kaikkialla kaiken aikaa kaikkien kanssa. Tapscott ja Williams omistautuvat paitsi bisneksen niin myös muun muassa tieteen, julkishallinnon, kulttuurin ja kansalaisaktivismin tarkasteluun.

Laajan paletin on ehkä ajateltu antavan murroksen tulkinnalle vaikuttavuutta, mutta kriittinen lukija ounastelee, että on pääteoriaa tukemaan on vain valittu sopivia esimerkkejä eri sektoreilta. Kirjasta ei kuitenkaan ole aivan vaikkapa Manuel Castellsin kaltaiseen yhteiskunnan kaikkien sektorien muutoksen tarkasteluun, vaan on parhaimmillaan nimenomaan liike-elämän tarkastelussa.

Teoksen ilosanoman voi tiivistää siihen, että avoimuus ja kollaboraatio ovat nykypäivää. Aivan samoin kuin kymmenen vuotta sitten netti oli kilpailuetu, nyt välttämättömyys.

Don Tapscottin ja Anthony D. Williamsin Wikinomics on kattava ja oivaltava kokonaisuus toimintatapojen murroksesta, josta riittää virikkeitä paatuneimmallekin 3.1beta-visionäärille.

Teoksen kuvaamalle monoliittisessa, sisäänpäinkääntyneessä, vastustajia hakevassa ja komentoketjuihin luottavassa organisaatiossa kirja voi jopa laajentaa tajuntaa. Tai toimia sivistyneenä varoituksena.

Vinkeä sivujuonne teoksessa on, että lukija voi tietysti itsekin ennakoida reaalisissa pörsseissä kirjan teesejä. Voi sijoittaa wikinomia-yhtiöihin tai muutoksen kieltäviin ja katsoa viiden vuoden päästä oman salkun arvoa.

matrixx suosittelee.

Sivistyneesti voinee mainostaa, että Don Tapscottilta on saatavissa nimikirjoituskin maksullisessa Leaders' Forum 2007:ssa.

Kuva: Amazon.co.uk

Darknet: Hollywood's War Against the Digital Generation (Hardcover) J. D. Lasica 320 sivua ISBN-10: 0471683345 John Wiley & Sons Inc 2005 Hinta £11.98 (070822) matrixx-binääriarvio: 01010 matrixx-arviointiperusteiden selitys tästä.

Tilaa Amazon.co.uk:sta

Kohtuullinen yhteenveto laittoman kalan jahtaajista

J. D. Lasican Darknet edustaa amerikkalaista nykytapaa tehdä tietokirjoja hyvässä ja möhnässä. Kirjoittaja(t) havahtuu orastaan trendiin keskeneräisen artikkelinsa tai presentaationsa ääressä ja huomaa, että kas, tässäpä oiva aines kirjaksi. Enää uupuu 288 sivua.

Mikäs siinä. Darknet on helppoa luettavaa kuten vaikkapa Chris Andersonin The Long tail tai Don Tapscottin ja Anthony D. Williamsin Wikinomics. Närppii vain, että tällaisen kirjan ytimen ja keskeiset havainnot tai ideat voi usein toistaa hissipuheena yhdellä lauseella - tai mielummin kaaviolla.

Miksi siis rahastaa kirjalla? No että saisi rahakkaita presentaatiokeikkoja kirjan oivallusten avaamiseksi. :-P

Amerikkalaiset ideasta-kirjaksi-havainnot perustuvat usein joihinkin kymmeniin haastatteluihin, lehtiartikkeleihin ja massamediaviittauksiin - ja sinänsä faktiseen trendien havainnointiin. Ne rakentuvat niinikään mainioille ja yksityiskohtaisille caseille, mikä lienee amerikkalaisten ymmärtämä tapa omaksua uutta.

Kyllä Amerikkalasta valuu sinänsä eurooppalaisempaakin tietokirjaa, kuten vaikkapa Howard Rheingoldin ja Steven Levyn kronikat virtuaalitodellisuuden ja hakkerismin synnystä ja kehityksestä tai Theodore Roszakin polveilevat ajatukset ihmisestä ja koneesta.

Tämä vain näyttää olevan trendi nyt.

Kolmekymmentä haastattelua, mikki päälle, haastattelujen löysä kirjoittaminen suoraan tekstiksi huokaukset ja yskäisyt poistettuna, alle kymmenen casen purkua nettilähteisiin perustuen ja muutaman yritysjohtajankin ymmärtämien uhkakuva-iskulauseiden jatkuvaa verbaalista variointia sivumäärän lisäämiseksi. 300 sivua kirjaa lähdeviittauksineen ja indekseineen on siinä.

Darknetia netin joka nurkalla

Darknet on menettelevä ja laaja tilannekatsaus taistelutantereesta (Hollywoodin) tekijänoikeusteollisuus vs. kohtuukäyttäjät (fair use) ja piraatit. Siitä teoksen alaotsikko. Vaikka Lasica valitsee puolensa jo kirjan kannessa, niin hän esittelee varsin moni- ja tasapuolisesti kaikkien kolmen osapuolen näkökantoja.

Yhdysvaltain erittäin tiukka tekijänoikeuslaki DMCA ei onneksi kosketa vielä kaikkia, vaikka se yrittää lonkeroida muun muassa Ruotsiin ja Venäjälle ja Suomikin jousti tuossa taannoin edes ymmärtämättä, mitä tuli kirjattua lakiin. Mutta aika monessa kohtaa teoksen teksti hyytyy, paitsi asioiden toistelun, niin myös sen vuoksi että teoksessa USA:n tapahtumat ja lainsäädäntö = koko maailma ja opuksen koko käsittelytapa sen mukaista.

Toisaalta Lasica iskee nisäkästä pöytään asiallisesti kertoessaan runsain esimerkein miten DCMA:ta käytetään nykyään USA:ssa lähes mihin vaan, kuten yhtiöistä vuotavia kiusallisia dokumentteja kielletään julkaisemasta 'tekijänoikeuteen' vedoten.

Kirjan yhdeksi ansioksi voi laskea erilaisten Darknetien esittelyn. Lasica esittää ehkä ensimmäisenä, miten p2p-verkoissa ei leviäkään tavallisten kuluttajien kotona idealistisesti rippaamaa kalaa vaan konstruoi - haastatteluihin perustuen - pyramidinomaisen ja hierarkisen laittoman jakelurakenteen, jossa piraateilla on tarkat toimenkuvat (kts. maksutta Wiredin tiivistelmä tästä) ja ryhmillä kilpailu prestigesta, kuka ehti ensin.

Darknetiin kuuluu tietty muun muassa Freenet ja eri p2p-verkostot, mutta niiden esittely jää laimeammaksi, vaikkapa DC++-kulttuurin esittelystä alkaen. Toisaalta Lasica hieman venyttää darknetin käsitettä turhankin löyhäksi alkuperäisestä Microsoftin studiojoukkueen paperista The Darknet and the Future of Content Distribution [b2evo ei anna linkittää].

Niinikään tekijänoikeusteollisuuden päättömät sisällön tekniset kopiointirajoitusyritykset ovat muikeaa luettavaa. Lasica listaa niitä murheellisen / ilahduttavan paljon, kuten että jokaiseen DVD-soittimeen harkittiin vakavissaan alun perin GSP-paikanninta, jotta voitaisiin valvoa DVD-sisältöjen käyttöä, mutta idea oli liian kallis. Ihan kuin Hacker Files-sarjakuvassa. :-P

Teollisuuden hulvattomat sensurointitoistimet

Siinä Lasica on mielestäni oikeassa, että amerikkalaisen kotikäyttäjän kannalta tilanne alkaa mennä vaikeaksi, kun esm omaan synttärivideoonsa ei voi lisätä pätkää kaupasta ostetusta kaupallisesta tuotteesta eikä videokamerasta saa edees kopioitua varsinaista synttäritallennetta.

Samaan aikaan monilla alkaa olla arkiset perusvalmiudet remiksata ja mashupata niin kuvaa, ääntä, videota kuin musiikkia. Toisaalta teosten omistajat omistavat - nih - teokset ja niillä on oikeus päättää saako synttärivideossa tai saarnan tehosteena käyttää pätkiä 100 miljoonan dollarin elokuvasta vai ei.

Lasica päätyy kymmenkohtaiseen ehdotukseen, miten kuilua voisi kaventaa, toisaalta tekijänoikeusteollisuuden (sekä tekijöiden) etujen turvaamiseksi ja toisaalta Creative Commonsin kaltaisesti audiovisuaalisen miksausmateriaalin reiluun ja vapaaseen saatavuuteen.

Huomioiden Lasican tausta, teoksen sisältö, teesien esittäminen maksullisessa paperikirjassa ja sen sellaisia asioita, niin Darknetin ehdotuslista ei ole mikään Cluetrain manifesto tai Lex Lutherin naula-avaus. Esimerkiksi EFF työstää näitä teemoja tosissaan.

Rajoittunut tarkastelukulma

Darknetin reiluja miinuksia on tantereen tarkastelu vain USA:n maaperällä, vaikka hän toteeakin esimerkiksi piraattirinkien olevan globaaleja.

J. D. Lasica osui sikäli hyvään saumaan, että vuonna 2006 hänen teoksensa ja teesinsä olisi mennyt täysin uusiksi eurooppalaisen piraattipuolue-liikkeen myötä.

Teos on ihan jees aiheeseen perehtymättömälle ja kattava yhteenveto aiheesta, mutta valistuneelle uutistarjonnan seuraajalle kirjan pääasiallinen anti on mielenkiintoiset detaljit ja esimerkit.

KARI A. HINTIKKA

Netin fiidejä eli rss-syötteitä ja niiden mahdollista merkitystä on tarkasteltu ahkerasti koko kesä mm. Jaikussa (vrt. Kari A. Hintikan MikroBitti-kolumni mash-upeista 07/04).

Yhteisösuodatin Digg.comin labraosasto antaa suuntaviivoja fiidien visuaalisesta puolen ja hallinnan tulevaisuudesta. Diggin idea on hieman del.icio.usin tapaan, että jokainen voi ilmoittaa kiintoisasta urlista netissä, mutta Digg myös painottaa suosituimpia löytöjä.

Kun fiidiä alkaa valua valtoimenaan tai halutaan lisäkalaa, kuten stasseja, niin enää ei välttämättä pelkkä merkkiaisti riitä vaan tarvitaan myös visuaalista hahmotusta.

Uusia käyttöliittymiä kokeillaan jatkuvasti, Diggin kokeilut ovat kuitenkin siksi kiinnostavia, että palvelua käyttää aika massa, ja kokeilut ovat ajantasaisia so. reaaliaikaisia.

Digg itse asiassa kokeilee joukkoälyn ajantasaista visualisointia. Pilottina tarjoillaan neljää hahmotusta.

Digg Arc näyttää urlit otsikoineen renkaan ympärillä. Se jäljittää käyttäjiä sitä mukaa kun he diggraavat urleja. Mitä mehevämpi löytö sitä pulskempi kaari.

Digg BigSpy pudottelee uutta kalaa näkymän yläreunasta. Mitä isompi fontti sitä suositumpi kaivaus. Ensivaikutelma on epätoimiva.

Digg Stack on virkeä konsepti. Se näyttää 100 otsikkoa ja niitä vastaavan horisontaalisen pinkan. Ylhäältä putoilee käyttäjien nimiä ja yksittäinen pino so. otsikko kasvaa sen mukaan mitä kukin on digannut.

Digg Swarm edustaakin sitten jo muikeaa parviälyä. Otsikot näytetään palluroina, joiden ympärillä diggaajat parveilevat. Mitä isompi ympyrä, sitä suositumpaa kalaa.

Parveilemalla Digg labsin käyttöliittymissä löytyi myös oheinen kuva: hylätty teemapuisto Japanissa. Karua katsottavaa Gulliverin ystäville.

Kuva: blog.sixwise.com

Kolmipäiväinen New Network Theory -konferenssi oli yksi ensimmäisiä kokonaisvaltaisia yrityksiä hahmottaa verkostoja niin netissä kuin materiaalisessakin todellisuudessa.

Tapahtuma ei ehkä kasva klassikoksi asti, mutta oletettavasti siihen kyllä viitataan vastaisuudessakin. Oli välillä jopa hieman hämmentävää, kuinka paatoksellisesti esimerkiksi Australiasta ja USA:sta saapuneet puhujat kiittelivät vuolaasti tapahtuman järjestämisestä ja mahdollisuudesta osallistua.

Järjestäjät olivat saaneet koottua todella kattavan katsauksen missä verkostojen tutkimisessa mennään. Tapahtumaa leimasi myös se, että hc-tutkijat, kuten molekyylibiologit, loistivat poissaolollaan. Painopiste oli selkeästi yhteiskuntatieteissä ja verkostokulttuurin ymmärtämisessä.

Mitään yksittäistä tajunnanräjäyttävää alustusta tai erityisen uutta havaintoa ei tullut vastaan, muttaa runsaasti kuranttia kalaa kyllä, jota matrixx perkaa elokuusta eteenpäin. Kolmen rinnakkaissession käyttö, niiden temaattinen löyhyys ja alustusten muodikkaat otsikot varmistivat sen, että oli jatkuvasti harkittava, että istuuko oikeassa ryhmässä.

Toisin kuin monissa muistta konferensseissa, järjestäjät eivät ehdottaneet mitään träkkiä tai polkua eri teemoihin.

Välillä olikin siirryttävä vanhaan konferenssitaktiikkaan ja seurattava mihin sessioon alan gurut, kuten IssueCrawlerin kehittäjä ja yksi pääjärjestäjistä Richard Rogers suunnistavat.

Virtuaaliyhteisöistä verkostoihin

Yksittäisistä alustuksista matrixxin kaksi aiempaa rapoa tästä ja tästä sekä järjestäjien erittäin hyvä blogikooste puhjista teemoineen tästä.

Joitain yleisiä ja samoja huomioita ilmeni useammastakin alustuksesta. Netissä on tapahtumassa jonkinasteinen siirtymä virtuaaliyhteisöistä verkostoihin, jotka ovat rinnakkaisia, limittäisiä ja päällekkäisiä. Toki MySpacen ja Facebookin kaltaiset kommuunit säilyvät vastaisuudessakin, mutta vaikkapa suomalaisvetoinen Jaiku on hyvä esimerkki.

Jaiku ei ole perinteinen yhteisö, vaan sitä käyttää joukko yksilöitä ja jokainen esittelee kontaktinsa ja omat verkostonsa siinä laajuudessa kuin haluaa. Yksilöiden omat verkostot poikivat Jaikussa lisää kontakteja ja alaverkostoja. Klassisessa mallissa, kuten vaikkapa Howard Rheingoldin ylistämä The Well, on kohtuullisen stabiili käyttäjäkunta ja yhteisö on yhtä isoa perhettä, joka tapaavat myös IRL kuukausittain.

Jaikun perusideasta voi olla montaa mieltä ja käsittelen sitä elokuun MikroBitti-kolumnissani. Mutta itse Jaikun peruslogiikan myötä olen solminut useita hyödyllisiä ammatillisia uusia kotimaisia kontakteja.

Niinikään esimerkiksi kansalaisaktivismissa orastava suuntaus näyttää olevan, että ei välttämättä ole enää tehokkainta perustaa yhdistystä ja alkaa vaatia muutosta. Projektiluonteisessa toiminnassa etsitään teemasta ja asiasta kiinnostuneita tahoja, mutta ei lyödä lukkoon toimintamalleja tai -tapoja vaan tavoite. Eri intressiryhmät ja -verkostot sitten itse päättävät, miten tavoitteeseen voidaan päästä.

Syntyvä keinovalikoima voi olla ristiriitainenkin ja verkoston sisäiset kulttuurierot suuria, mutta ainakin Yhdysvalloissa mallin suosio kasvaa.

2.0 on laskeutunut myös tiedeyhteisöön

Näin 2.0-aikana oli hieman yllättävääkin havaita, että postmoderni ajattelu ei ole kadonnut mihinkään. Pikemminkin se oli naamioitunut tässä konferenssissa usein yllättaväänkin muotoon. Esimerkiksi parviälystä puhunut alustaja luki pääosan presentaatioajastaan Thomas Hobbesin Leviathania ääneen.

Niinikään Jorge Luis Borgesia käytettiin ahkerasti esimerkkinä ja toisinaan tuntui siltä, että internetin olisikin keksinyt Jürgen Habermas.

Kriittinen metateoretisointi ja raaka käytännön verkostojen analysointi olivat iloisessa sekamelskassa, mutta itse verkostojen tutkiminen säilyi kuitenkin konferenssin pääpainopisteena. Kun eräskin alustaja alkoi perustella, miten internet on vain metafora, niin piti alkaa todella miettiä, oliko puhujakin vain metafora.

IssueCrawlerin käyttö yhtenä tutkimusmenetelmänä oli alustajille ja osallistujille jo niin itsestäänselvyys, että sen käytöstä keskusteltiin siinä missä vertailtiin kamerakännyköitäkin. Tässä suhteessa esimerkiksi Suomessa ollaan aika pihalla ja olikin aika luonnollista, että suomalaisedustus oli aika nahkea. Ainoa suomalaispuhuja oli Jussi Parikka, jonka väitöskirjasta elokuun puolella.

Lievä järkytys oli, että 2.0 on saapunut nyt tutkijoiden keskuuteen. Minkä ihmisryhmän 2.0-meemi valtaa seuraavaksi?

Jo ensimmäisen päivän aamuna tuli sessioidenseuraamisen nyrkkisäännöksi, että jos tutkija paiskaa seinälle maagisen versionumeron, niin kannattaa vaihtaa sessiota. Yksikään kuulemistani 2.0-käyttäjistä ei esittänyt käytännössä mitään uutta vaan pikemminkin lauman kysymyksiä.

Kohta pitää varmaan perustaa Adressit.comiin adressi, että Tim O'Reilly pitäisi kieltää lakisääteisesti.

Koska konferenssi oli aika ensimmäisiä luonteeltaan ja teemoiltaan ja järjestäjät olivat halunneet mahdollisimman laajan tutkimuskirjon esiin, niin sen seurauksena luvattoman moni alustaja keskittyi ihmettelemään, että mitä mitä kehitys tarkoittaa?

Itse olen tottunut siihen, että pöntössä esitellään pikemminkin vastauksia eikä vain kysymyksiä.

Mainituista syistä johtuen paikalla ei ollut hc-osaston guruja, kuten Albert-László Barabási tai Duncan Watts, mutta verkostoanalyysin kannalta edustus oli erittäin hyvä. Puhujina olivat esimerkiksi Nosh Contractor ja iFlowin kehittäjä Valdis Krebs, joka aikoinaan paljasti verkostoanalyysilla Al-Quedan verkostotoimintamallin.

Pirteä kokonaisuus

Paras yksittäinen kokonaisuus oli liiketutkimusguru Mario Dianin vetämä sessio, jossa italialaiset uuden polven tutkijat esittelivät havaintojaan. Yhä useammassa tutkimuksessa vertaillaan liiketta, aihetta tai ryhmittymää, miten se toimii materiaalisessa todellisuudessa ja miten netissä.

Ryhmä esitteli esimerkiksi havainnon, että Saksan äärioikeisto on verkottunut netissä lähinnä keskenään, mutta Italian äärioikeiston kannatus leviää netissä ympäri Eurooppaa.

Oikeastaan ainoa miinusmerkkinen seikka oli, että järjestäjät eivät olleet ehtineet panostaa osallistujien verkottamiseen, aihepiiri huomioiden. Esimerkiksi Ars Electronica järjestää päivittäiset iltajuhlat.

Voidaan tietysti todeta, että verkostotutkijoiden pitäisi osata verkostua itsekin, mutta jo yksistään osallistujien nimilaput muistuttivat lentöyhtiöiden ja kollirahtien lappukäytäntöjä. Toisaalta vähäinen verkottaminen on sinänsä ymmärrettävää, että itse puhujamäärän koordinoinnissa on ollut järjetön työmäärä.

Tapahtuman järjesti Institute of Network Cultures (Interactive Media, Amsterdam Polytechnic, HvA), Media Studies, University of Amsterdam, ja Amsterdam School for Cultural Analysis. Iso käsi Damin suuntaan.

Mitä juttelin järjestäjien kanssa, niin äkkiseltään ei ole tiedossa vastaavaa rutistusta eikä salaisia käsimerkkejä osallistujien kesken. Mutta nyt kun pää on saatu auki ja perusverkostoituminen alan tutkijoiden kesken käyntiin, niin vastaavia konferensseja järjestettäessä kannattaa osallistua.

The New Network Theory- konferenssin toisena päivänä pääalustukset olivat aiempaa analyyttisempia. Seminaarin ideaa - olisiko yleinen verkostoteoria syytä pistää uusiksi - lähestyttiin nyt huomattavasti selkeämmin ja esimerkein. (Päivän 1 tiivistelmä tästä).

Pankkia alkoi putsata muun muassa Noshir Contractor, IKNOWin (Inquiring Knowledge Networks On the Web) kehittäjä. Hyvien esimerkkien kautta hän ehdotti, että verkstojen analysointi on multikaikkea: "multi-theoretical, multi-level framework and multi-methodological".

iFlowin kehittäjä ja niinikään guru Valdis Krebs esitti myös liudan esimerkkejä, jotka tukisivat sosiaalisten verkostojen uusteoretisointia. Esimerkeistä jäi erityisesti mieleen tapaus slumlords USA:sta.

Ensin mäpättiin verkostoanalyysillaslummialueiden kiinteistöjen ostajat ja firmat, sitten omistajat ja sukulaisuussuhteet. Esiin nousi aika näprä viritelmä, jossa sosiaalinen verkosto oli ottanut vallan slummeissa ja peittänyt verkostonsa nimienmuutoksilla, avioliitoilla etc.

Touhu edusti raskaan rasjan ja mielikuvituksekasta talousrikollisuutta. Viranomaiset olivat kai kiitelleet Krebsiä, että ilman verkostoanalyysia kuvio ei olisi selvinnyt.

Contractorin tapaan Krebs painotti, että että dataa verkostoanalyysia varten saa mistä vaan ja kukin tapaus ratkaisee menetelmät.

Päivän parhaat alustajat toivat epäsuorasti esiin, että Barabasin etc. 'Yleinen verkostoteoria' ei kattaisikaan sosiaalisia verkostoja. On se ihminen niin uniikki, että se mikä selittää sähkön, termodynamiikan ja biologiset vwrkostot, ei selittäisikään ihmisvwrkostoja. Oletettavasti lievästi näin ehkä onkin ja samaa kritiikkiä on esitetty muun muassa New Scientistissa.

Vielä ei konferenssissa ole esitetty konferenssin nimen mukaista uutta yleistä verkostoteoriaa, vaan pikemminkin, että niitä olisi monta, mitkä eivät olisi yleistettävissä. Se ei tosin vielä auta, että jos geneerisen teorian todetaan olevan lupus, ja sitten tarjotaan omaa eri teoriaa jokaisen casen yhteydessä. Toisaalta, näin tiede etenee.

Verkostoteoriat ovat ylipäänsä nuori tieteenala. On selvää että ensin esitetään geneerisiä, ydinilmiöihin keskittyviä päänavauksia ja sitten paneudutaan detaljeihin.

Iltapäiväksi jakaannuttiin kahteen kertaan kolmeen rinnakkaissessioon. Ristiretkeilyssä tuli vastaan mielenkiintoisiakin alustuksia, mutta kakkosiltapäivän yleisvaikutelma oli, että järjestäjät ovat ahnehtineet ehkä liikaakin tematiikkaa sivuavia alustuksia. Toisaalta, kun kysyntää on, niin on positiivista, että järjestäjät pyrkivät tuomaan alan koko kirjon halukkaiden tarjolle.

Lauantaiaamusta alkaen vielä live-jaikuja osoitteessa

ubiq.jaiku.com

Seminaarista blogataan myös virallisesti, ajantasaisesti ja asiantuntevalla otteella, josta puhujien tiivistelmiäkin, Masters of Media-blogista.

Tulossa on vielä tiivis kooste www-linkkejä puhujiin, teoksiin, presentaatioihin etc. konferenssin päätteeksi yhteenvedossa.

Kuva: www.networkcultures.org

The New Network Theory- konferenssin ensimmäinen päivä oli oletettua perinteisempi. Tällä paletilla verkostoteorioita ei vielä kannata julistaa uusiksi, mutta on tässä vielä kaksi päivää aikaa.

Esimerkiksi vuoden 2004 hittiä Web 2.0:aa ilmeni turhankin usein seinällä, mutta enemmän kyselevään kuin analysoivaan sävyyn, mistä kevyttä huutia.

Taustalla voi olla tämän päivän osalta yhden pääjärjestäjän, Geert Lovinkin erityisosaaminen mediatieteen kysymyksiin kuin toisen järjestäjän Richard Rogersin kiinnostus esitellä myöhemmin IssueCrawlerin kaltaisia työkaluja haktivisteille. Rogers on tiivis kala ja eri eläin, tästä jäljempänä.

Iso osa puhujista edusti keskiraskasta sarjaa ja heidän teoksensa ovat valikoituneet myös Suomen korkeakouluopetuksen tenttivalikoimaan, mutta mitään penkiltäpullauttavaa ei nähty. Ensimmäisenä päivänä korostui mediatieteen näkemykset, mutta tiukempaakin tavara olisi voinut olla.

Toki on selvää, että peinteisesti yhteiskuntatieteet tulevat yleensä aina jäljessä hc-ihmisiä, kuten Albert-László Barabási tai Duncan Watts. Toisaalta ihmistieteidenkin puolella osataan olla virkeitä, kuten James Surowiecki tai Howard Rheingold.

Yksikin tämäntyyppinen guru - tai nouseva sellainen - olisi ollut paikallaan aloituspäivänä tasapainottamassa kokonaisuutta.

Ensimmäinen päivä tarjosi kuitenkin kokonaisuutena mielenkiintoisen katsauksen alan tutkimukseen vaikka osa puhujista oli tulkinnut 'networkin' tarkoittavan nettiä itseään eikä välttämättä edes sen verkostoja.

Järjestäjiä voi jo tässä vaiheessa kiittää monipuolisuudesta. Tosin nämä niukemmin analysoivat alustukset eivät kuitenkaan tarkastelleet nettiäkään an sich vaan suppeampia osailmiöitä, kuten ilmaisuestetiikan muuttumista, mikä on sinänsä mielenkiintoista, mutta näkee muuallakin.

Positiivista oli, että uusia termejä lapioitiin pitkin päivää. Esimerkiksi Anna Munster puhui 'hajautetusta estetiikasta' (distribued aesthetics), jolla hän viittasi verkostograafien informaatioon, niiden esittämiskäytäntöihin sekä merkityksiin.

Katsotaan mitkä termit jäävät elämään, se on arpapeliä. esimerkiksi Rheingoldin aikoinaan varmaan pitkään miettimä smartmobs listattiin taannoin Wiredin kuolevien meemien listalle. Mikä ei tarkoita, etteikö itse smartmobs-ilmiö ja sen havaitseminen olisi relevanttia, mutta termi ei vain ole kolissut.

Alan Liu tarkasteli tekijyyden muutosta ja veti päivän parhaimmat naurut. Hän muun muassa totesi, ettå jos Web 2.0 tarkoittaa kollektiivista ja anonyymia tekijyyttä, niin miksi Tim O'Reilly sitten keksi termin yksin omiin (ja kustantamonsa) nimiin?

Varsinaisesti Liu hahmotteli neljää eri tapaa ja mallia, miten kollektiivituotoksista voitaisiin takautuvasti nähdä, ketkä ovat olleet tekijöitä, missä tarkoituksessa ja millä tavalla.

Liu heittikin pohdintansa siihen, että nykymenossa ei olisi kysymys enää siitä, *kuka* on tekijä vaan *missä* tekijyyden pitäisi sijaita netin data-arkkitehtuurissa? Olisiko se kuvauskielissä, metadatassa, sosiaalisessa metadatassa - yksi päivän monista uusista veikeistä termeistä - vai mashupeissa, joita rakennetaan varsinaisten teosten päälle mutta niiden dataa hyödyntäen?

Päivän kansalaisaktivismiannoksesta vastasi Rob Stuart. Hänen mukaansa kampanjassa ja projektissa ei kannata enää rakentaa koalitiota vaan verkosto eikä päättää toimintatavoista vaan tavoitteista. Verkoston jäsenet sitten päättävät osaltaan miten edetään. Tämä on hyvä huomio jokaiselle, joka ajatteli tulevaisuudessa perustaa uuden yhteiskunnallisen liikkeen.

Ensimmäinen päivä oli verkkoa ja verkostojen teoriaa tulvillaan, mutta ei aivan siinä mielessä miten matrixx arkisesti uutisoi niitä. Ennenaikaista todeta, mutta Richard Rogers veti vaikkapa Hgissä 8.6.2007 Osallistuvan ennakoinnin seminaarissa veikeämpiä demoja ja caseja kuin tämän päivän demot yhteensä.

Hgissä Rogers muun muassa näytti, miten hän ensin etsi kehittämällään varsin helppokäyttöisellä IssueCrawrelilla (IC) kiinalaisaktivisteja kiinnostavia sensuroituja aiheita ja sitten miten kiinalaisten julkisten www-saittien linkeistä pääsi läpi erilaisten reikien myötä Kiinan Great Firewallista ulkomaailman saiteille.

Tämä on jee ja voi jo kutsua trueware hackingiksi. Tosin ominaisuus ei ole vielä IC:ssa vaan vasta Richardin työpöydällä, mutta kuvaa mitä verkostot, haktivismi, kansalaisaktivismi, netti ja sen sellaiset parhaimmillaan nykyään ovat.

Perjantaina taas live-jaikuja osoitteessa

ubiq.jaiku.com

Seminaarista blogataan myös virallisesti, josta puhujien tiivistelmiäkin, Masters of Media-blogista.

Tiivis kooste www-linkkejä puhujiin, teoksiin, presentaatioihin etc. konferenssin päätteeksi yhteenvedossa.

Kuva: www.networkcultures.org

Damissa alkoi New Network Theory-konferenssi 28.-30. kesäkuuta 2007. Luvassa on poikkitieteellistä pohdintaa verkostojen synnystä, kehittymisestä ja merkityksistä.

www.networkcultures.org/networktheory

matrixxin Jaiku-liveraportointi alkoi, osoitteessa:

ubiq . jaiku . com

Kesä on taas alkanut. Sen huomaa alentuneesta julkistamiskynnyksestä niin televisiouusinnoissa, massamediauutisoinneissa kuin mainoskampanjoissakin.

Katri Lietsala ehti jo Some Labissa esitellä ja analysoida viljalti Nokian hienon E90-kommun ja Power Net-kesäkampanjan verkostostokilpailua, joten matrixx voi keskittyä suoraan itse kilpailutoteutuksen mähkimiseen.

Ideana on yrittää verkottua saitilla mahdollisimman laajalla hahlolla siten, että omien verkostojen nodet rekisteröityvät kampanjasaitille. Voittajaverkostosta jokin osa pääsee jollekin saaristoristeilylle.

Koko kampanjassa ei olisi sinänsä mitään erityistä, jos kampanjasaittia voisi käyttää johonkin. Tai voi sillä selailla eri ihmisten luomia verkostoja, mutta pääfunktioksi jää omien ja tuttavien yhteystietojen antaminen Nokian käyttöön.

Verkostojen hahmottamiseen esimerkiksi LinkedIn, Jaiku ja Blogistan ovat huomattavasti tehokkaampia kuin yksittäinen Nokian kampanja.

Erikoiseksi kampanjan tekee se, että kun business-verkostopalvelu LinkedIniä perustettiin, niin nokialaiset kirmasivat sinne verkostoitumaan.

Nokiassa kuitenkin arveltiin, että LinkedInin avulla kilpailijat ja analyytikot voisivat hahmottaa työtekijöiden, yhtiöiden ja divisioonien välisiä suhteita, mikä on sinänsä aivan totta. Niinpä Nokia kehotti kaikkia työntekijöitään ottamaan LinkedInin harrastusmielessä ja siivoamaan kaiken Nokiaan liittyvän.

Niinpä LinkedIniin ilmaantuikin joukko hyvin verkottuneita yksityisajattelijoita, kuten Marko Ahtisaari, muusikko.

Miksipä antaa omia verkostojaan Nokian käyttöön potentiaalisen saaristoristeilyn innoittamana?

Mutta ripoffr-kampanjaa kiinnostavampaa on, että nyt Nokiassakin saa taas verkostoitua. Ilmeisesti enää Nokialla ei pelätä verkostoanalyysia, koska nokialaiset ovat kirjautuneet kampanjasaitille pilvin pimein, esiintyvät titteleillä ja yksiköillä sekä verkottuvat avoimesti.

Jos aihe kiinnostaa ja tarmoa riittää, niin kamapnjasaitilla pystyy tekemään Linkediniä kätevämpää laadullista verkostoanalyysia erinäisten organisaatioiden keskinäisistä suhteista työntekijöineen.

Mitä matrixx on itsekin konsultoinut Grey Directiä, niin täytyy kyllä jääväämättä todeta, että putiikki on pystynyt parempaankin kuin tämä kampanja. Kesä on virallisesti julistettu avatuksi. :-P

Kuva: www.somelab.fi

TKK:n Laboratory of Computational Engineering on tehnyt valtaisan urakan ja tutkinut yli 7 000 000 ihmisen puhelutiedot kehittämällään verkostoanalyysisovelluksella, kertoo New Scientist netitse. Aiheesta myös hyvä paketti 29.5.2007 HS:n maksullisessa versiossa Timo Paukun tekemänä.

Analyysi on merkittävä kansainvälisestikin. Jukka-Pekka Onnelan johtaman ryhmän yksi päähavainto oli, että heikot siteet ovat oleellisia verkoston säilyvyyden kannalta.

Heikot siteet havaitsi Mark Granovetter jo 1973. Hänen aineistonsa oli kuitenkin huomattavasti vaatimattomampi ja teknisesti kehittymätön verrattuna tähän 7 000 000 hengen populaan.

Ideana on, että verkosto ei kärsi isojen tai aktiivisten linkkien kadotessa, vaan nimenomaan heikot tai satunnaiset siteet, kuten tuttavat, pitävät verkostoa kasassa. Aiemmin esimerkiksi internetistä on ajateltu, että se lamautuisi jos aktiivisimmat nodet poistuisivat tilapäisesti käytöstä.

Kuva: www.www.newscientisttech.com

TouchGraph on ollut joitain vuosia saatavilla aika karulla käytettävyydellä ja visuaalisuudella. Palvelun idea on, että annetaan urli ja se tutkii miten saitti on semanttisesti eli merkityksellisesti linkittynyt muihin saitteihin.

Yksinkertaisena mutta tehokkaana perusideana se hyödyntää Googlen related-parametria. Ruudulle ilmestyvien verkostojen laajuutta rajoittaa ainoastaan Googlen lupa maksimissaan 30 linkkiin.

Nyt TouchGraphin grafiikka on pistetty ajanhenkisesti visuaaliseksi. Lisäksi se tarjoaa uuden lelun, millä voi tarkastella Amazonin tuotteiden verkostoja, kirjoja, musiikkia ja elokuvia.

Vaikka molemmat palvelut vain sivuavat järeän verkostoanalyysin menetelmiä, niin niiden tuottamat graafit kuitenkin tehostavat huomattavasti erilaisten verkostojen hahmottamista.

Esimerkiksi kun matrixx aikoinaan vertasi TouchGraphin esiversiolla Hyvinkään ja Hämeenlinnan saitteihin liittyvää merkityksellisyyttä, niin edellinen assosioitui muun muassa Kelaan, Työvoimatoimistoon yms. sosiaalipalveluihin. Hämeenlinna taas oli verkostoitunut kasvukeskuksiin, yrityshautomoihin, koulutukseen yms.

matrixx suosittelee molempia.

Käyttöönottokynnys on äärimmäisen matala, mutta tulokset lähes tapauksesta riippumatta mielenkiintoisia. Perus-TG:n ainoa rajoite on, että jos saitista ei irtoa related-kalaa Googlesta, niin TG ei voi oikein auttaa asiassa.

Kuva: www.touchgraph.com

Forbes julkaisi massiivisen Special Report: Networks-paketin. Aineisto vaikuttaa erikoisraporttia varten kirjoitetulta eikä kierrätykseltä.

Vieläpä ilman mitään New York Timesin kaltaisia näpräilyjä, jossa artikkelilla on viikon luettavissa netissä avoimesti, sitten siirtyy rekisteröinnin alle maksuttomana edelleen ja joskus taas pullahtaa jossain teemanumerossa joksikin aikaa.

Artikkelikokonaisuuksia on neljä:

• Läpimurrot
• Elämäntyyli
• Teknologia
• Yhteisö

Ruutusilmäiltäessä kokonaisuus tuntuu erittäin lupaavalta joskin turhan pirstotulta. Luonteva osaselitys sälämäisyydelle on, että teema-artikkelit on upotettu Forbesin ahdettuun vakiokokonaisuuteen ja jatkuvasti pitää virvelöidä, onko tekstin oikealla ja vasemmalla puolella oleva elementti linkki, taustoitus, mainos (yleensä), päivän uutiset vai jotain muuta mikä ei kuulu teemaan?

Videoineen tässä verkostot-puuhamaassa riittää touhua useiksi tunneiksi. Osa kalasta on niin perusteita, mutta näin vantteraan koosteeseen mahtuu yleensä oivalluksiakin ja omaa tuotantoa.

Niin tälläkin kertaa. Esimerkkeinä vaikkapa yhden netin kätilön, Vinton G. Cerfin artikkeli The Disruptive Power of Networks tai David Gelernterin The Inside-Out Web, jossa pohditaan oivaltavasti millainen olisi netin korvaava *Worldbeam*?

Oma lukunsa on Forbesin Org Chart Wiki, joka ansaitsee vähintäänkin erillisen tarkastelun jossain vaiheessa. Se on virkeä idea soveltaa Google Mapsin käyttöliittymää, mutta nyt navigoidaan amerikkalaisten suuryritysten organisaatiokartassa.

Ehkäpä vaikkapa lausetta pidemmät ingressit tai yhden ajatuksen nosto per artikkeli auttaisi hahmottamaan, missä artikkeleissa kurantti kala piilee. Artikkeleista on sentään krijoittajien nimet teema-sisällysluetteloissa.

Tai ehkä mielestään nokkela toimituspäällikkö on keksinyt, että kyllähän kokonaisuuden parhaimmisto seuloutuu joka tapauksessa Diggiin ja del.iciousiin. No, jonkun on aina tehtävä *ask*duunit asioiden helpon omaksumisen ja joustavan käytön eteen: toimitussihteerin, toimittajan, käyttöliittymäsuunnittelijan tai visualistin. Tai lukijan, kuten tällä kertaa. :-i

Ei-tilaajana on arvailun varassa, onko pullea paketti julkaistu printtinä. Jos, niin kyseessä on maittava annos maksuja kaihtavalle www-lurkerille. Sikäli on turha narista käytettävyydestä tai ruutuluettavuudesta. Vaikka esimerkiksi ammoinen HS Verkkoliite osasi jo www:n viime vuosituhannella paketoida laajatkin kokonaisuudet esteettisesti ja vaivattomaksi.

Lievästä kahluusta ja mainosbazaarimaisuudesta huolimatta matrixx suosittelee.

Kuva: www.forbes.com

USA Todayn mukaan Yhdysvaltain Homeland Security kaavailisi jokaiseen kännyyn uudentyyppistä jäljitintä. Cell-All-sovelluksella sensori träkkäisi kemikaali-, bio- ja säteilyiskut, nappaisi kännykän gps-sijainnin ja ilmoittaisi omin päin viranomaiselle - vaikka omistaja olisi jo kuukahtanut.

Johtaja Rolf Dietrich pitää ideaa aika siistinä, mutta ei vahvista idean toimivuutta tai erikoiskännyjen vapaaehtoista pakkoa. - Jos se toimisi, niin se muuttaisi koko kuvion, kuinka kansakunta tunnistaisi ja vastaisi kuolettavaan hyökkäykseen.

Dietrichin mukaan yksi hitti voisi olla sattumaa tai virhetoiminto, mutta pisteiden ryvästyminen pienelle alueelle esimerkiksi Aliensin tapaan saisi katastrofihenkilökunnan ripeästi liikkeelle.

Ketterä idea, mutta kaikki eivät ole tyytyväisiä. Lisa Graves työskentelee Center for National Security Studies, joka on voittoatuottamaton kansalaisvapausryhmä. - Hallitus voisi investoida enemmän tiedusteluasiantuntijoihin kuin piirakka-taivalla-teknologioihin, joiden toimivuutta ei ole vahvistettu.

Kevin Bankston EFF:ista ei innostu mistään hankkeesta, jossa "kulutustavaroista tehdään hallituksen valvontavälineitä."

Entäpä muumaalaiset, jotka vierailevat USA:ssa? Saisiko kentiltä vuokrata kuukahtamiskännyköitä vai antaisivatko viranomaiset niitä maksutta lainaan turisteille?

Piskuisinen anonymiteetin puutteineenkin Cell-All vaikuttaa kuitenkin paljon lupaavammalta kuin matrixxin aiemmin uutisoima idea amerikkalaisista hätäsosiaalisia verkostopalveluista.

Kuva: www.usatoday.com

BBC esittelee Cebit-messuilla julkistettua saksalaiskonseptia liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Esimerkiksi James Surowiecki on myös pohtinut tätä kollektiiviälyttömyyden muotoa eli liikenneruuhkia klassikkoteoksessaan The Wisdom of Crowds.

Ideaa edistää tohtori Anselm Blocher German Research Center for Artificial Intelligencesta. Tavoitteena olisi luoda merkityksellisen internetin ja vertaisverkkojen avulla autojen ja moottoripyörien välille SmartWebin nimellä kulkeva ad hoc-verkosto, jossa liikkuisi informaatiota teiden tapahtumista ja muutoksista.

Data virtaisi kuljettajille erityisen näytön tai mobiililaitteen kautta. Uutta ideoinnissa on, että lähitulevaisuuden autot osaisivat itse tunnistaa osan häiriöistä, kuten liukkaan tienpinnan, ja varoittaa siitä muita.

Ja jotta hanke menisi hieman scifin puolelle, niin luonnollisesti SmartWebiltä voisi ihan juttelemalla kysyä infoa liikenneruuhkista, nopeusrajoituksista tai vapaista parkkipaikoista.

Hankkeessa on mukana myös muun muassa BMW, Siemens, Daimler Chrysler, Deutsche Telekom ja European Media Lab.

Jotenkin tuntuu siltä, että kokonaisuus ei ainakaan parannu, jos liikenteessä olisi 'tyhmiä' ja verkostoituneita autoja ja kuskeja. Verkottuneet autot muuttaisivat nopeammin käyttäytymistään kuin verkottomat, ja tämä taas tuottaisi katkoksia liikenteen kokonaisnopeuteen.

Sen sijaan jos nettiauto olisi vakiovaruste, niin järjestelmä voisi parantaa liikennettä huomattavastikin. Alkuvaiheessa idea voisi toimiakin Etelä-Korean kaltaisissa integroituneissa yhteiskunnissa, joissa vain lailla todettaisiin, että nyt joka kulkuneuvoon SmartWeb-liittymä.

Kuva: www.bbc.co.uk